torstai 26. helmikuuta 2015

Pystyyn puhallettu

Tahdon määrä toteuttaa asioita on valtava. Aika on silti rajallinen ja samoin voimavarat. Jo pelkästään perusarjen pyörityksen äärellä täyttyy valtaosa kapasiteettia, joten kaikki muu mikä sen lisäksi tapahtuu, on ihmeen kautta tapahtunutta. Onneksi siis ihmeiden aika ei ole ohi, sillä koko ajan tapahtuu ohessa ja paljon. Siltikään en vaan kerkeä kaikkea mitä haluaisin saada aikaan. Pää on välillä puhkeamaisillaan ideoista ja tahdosta toteuttaa. Mä luulen, että se tulee olemaan minussa aina. Ainakin se on tähän asti aina ollut lujasti kiinni minussa. Tahto tehdä ja toteuttaa. Luoda uutta ja saada oman tekemisen kautta välitettyä jotain myös toisille. Ja jälkimmäinen kun tapahtuu, se on parasta. Siinä suurin syy, miksi niin usein olenkin toivonut löytäväni aikaa blogin uudelleen herättämiseksi. Kaikki lukijoiden kommentit, ystävien kautta tulleet palautteet, mailit ja Facebookin inbox -viestit (tajusin muuten vasta hetki sitten, että siellä on sellainen "muut" -kansio, mihin menee ulkoapäin tulleet viestit ja siellähän niitä sitten olikin..) on antaneet suurta kimmoketta jatkaa. Toki itsekin nautin kirjoittamisesta ja tämä on erittäin toimiva kanava itseni ilmaisuun. Mutta se, että kuulen, kuinka jollakin on ollut ihan ikävä lukea mun tarinoita, elämän käänteitä, selviytymisiä niistä tai muuten vaan tätä hölöpömppää mitä sormet tahtoo kirjoittaa, niin saa mut kyllä totaalisesti heltymään.





Viime vuoden puolella mun silmiin pisti eräs teksti liittyen minuun. Löysin sen eräältä foorumilta (yllättäen siltä yhdeltä vauva -foorumilta, missä upeasti ulkopuolisten voimin ruodittiin avioeroa, jossa itsekin olin osallisena..) Eräs kirjoitti näin:

"Todella suloiselta ja herttaiselta se vaikuttaa muuten, mutta oikeinkirjoitus siltä ei suju. Kamalasti kirjoitusvirheitä sen blogissa, etenkin yhdyssanoissa..

Ihan huippu! "Söpö, mutta ei se kirjottaa osaa!" Mahtava kommentti ja otan vastaan. Kiitos!

Mutta tiedättekö mitä. Lupaan, että sama meininki tulee jatkumaan. Samankaltaiset kirjoitusvirhekummitukset tulevat mitä luultavimmin pompsahtelemaan esiin jatkossakin. Sen kirjoitan kuitenkin oikein, minkä osaan. Lupaan.

Syksyllä päivittelin blogiin viimeksi siitä, kuinka kippasin eroon liittyvät asiat tylliunelman myötä jorpakkoon. Pakko sanoa, että hienosti on sujunut sen asian suhteen. Välillä jos jokin asia siihen liittyen on nostanut päätään, niin olen sitä kyllä sitten tervehtinyt ja paijannut sen taas lempeästi takaisin omiin oloihinsa. On mukavampi rakentaa elämäänsä uutta, kun elää uudelleen ja uudelleen mennyttä loskaa ja jäädä siihen samaan vielä lepäilemään puukon kera. Sitäkin tapahtuu paljon ja ai että tekee huonoa katsella sellaista vierestä. Sitäpaitsi kun vanhasta luopuu niin uusi saa sijaa. Enkä mä nyt puhu mistään uudesta miehestä, vaan siitä, että energiaa vapautuu kaikenkaikkiaan uusille asioille. 



Syksyllä kerroin myös alkavasta yhteistyöstä GreenStreetin kanssa ja se alkoikin sitten yks kaks melkoisen isosti. Kyseisen firman yrittäjä ja samalla ihana ystäväni Johannes pakkasi reppunsa ja lähti kiertämään maailmaa. Minä hyppäsin kuudeksitoista viikoksi hänen kenkiinsä ja sen ajan vastasin hänen yrityksen perusarjen pyörittämisestä. Lisäksi aloittelin samalla, saman katon alla oman intohimoni täyteistä uraa raakakakun tekijänä. Hommaahan siis riitti. Opin ja koin paljon niiden viikkojen aikana. Ymmärsin myös hyvin, miksi Yrityshelsinki ei suosittele omaishoitajana toimivalle 24/7 yrittäjyyttä. Ei nimittäin mikään helppo nakki. Enkä olisi pystynyt siihen ilman apuja. Perhe + ystävät = paras combo ikinä.<3 

Olin kovinkin kiitollinen ja otettu saamastani suuresta vastuusta. Jaksaminen oli kuitenkin välillä ihan omaa luokkaansa. Yllätti minut, sekä vastuunantajan. Yrityksen vauhtikin kasvoi samaan aikaan. Vastuuta oli pakko vähän keventää jossakin kohti ja toki itse yrittäjäkin teki myös hommia koneella sieltä etäältä palmun alla.

Muistan erään illan parisen viikkoa ennen Joulua, kun itsekseni itkeskelin ja mietin, että miten ihmeessä saan loppuviikon hommat tehdyksi. No. Aamulla tajusin, että pojan hiuspohjassa on elämää kuin pienessä kylässä ja orastava joukko asukkeja löytyi myös omasta päästäni. Hyi hempatti. Täitä. Kyllä. Täitä! Ne tosiaan olikin se puuttuva palainen siinä kohtaa. 

Itkin noin reilun tunnin ajan päiväkodin tuulikaapissa, ryystin räkää ja yritin keräillä itseäni. Sanoin, että nyt loppui mun jaksaminen ja kuinka en vaan pysty tähän täirumbaan nyt. Ihana päiväkodin hoitaja kuitenkin otti mua hartioista kiinni ja katsoi mua silmiin sanoen:

"Tiia, se mitä olen sinua oppinut tässä tuntemaan niin voin sanoa, että sinä jos joku kyllä pystyt tähän. Siis tähänkin." 

Mikä mieletön voimalause.

Ei siinä tosiaan auttanut, kuin ryhtyä hommiin. Onneksi pojan isä pystyi tulemaan apuun. Yhdessä me kerättiin täit ja niiden munat pienestä päästä ja koska sato oli niin runsas, niin oli pakko leikata kultaiset kutrit pois. Nipsnaps sanoi Fiskarsin sakset, kun äiti itkun kanssa tukkaa leikkasi. Lopultahan ne piti vielä vetää koneen kanssa ihan sängeksi. Siellä lepäsi kylppärin lattialla kutri jos toinenkin. 

Poika oli hoidettu kuntoon. Entäs äiti? Nooh. Tein itselleni täihoidon ja sen jälkeen nielaisin kaiken jäljellä olevan ylpeyteni. Seuraa siis jokaisen naisen unelmatilanne..
Eli siinä sitten istuin poskille itketyt ripsivärit naamassa vessanpöntön kannen päällä, kun ex-mieheni kamppaili päästäni täinmunia. Jep. No words left to say.

Ihan hauska muistohan se näin jälkikäteen on ja pian sille pystyi jo nauramaankin, mutta ei se ihan herkuinta siinä hetkessä ollut. Onneksi meillä on ihan hyvät välit jo, niin voitiin jopa yhdessä siinä sitten hymähtää taas yhdelle apsurdille tilanteelle.


Jouluna oli tukat kunnossa kummallakin




Kaikenlaista tähän elämänkirjoon mahtuu. Ja hyvä niin. Perspektiivi ei ole koskaan pahaksi. Tuokin tilanne opetti siis jälleen kerran mm. sen, että silloin kuin tuntuu, ettei enää metriäkään jaksa, niin siinä kohti asenne ratkaisee. Voi päättää pyyhkiä räät poskelta ja toimia. Ja kyllä, toisen kannustus on siinä hetkessä korvaamatonta kultaa. Toki on erikseen sitten totaaliset loppuun palamiset ja niitä en halua vähätellä yhtään. 



Joulun jälkeen pidin viiden päivän oman loman. Ensimmäisen yli neljään vuoteen. Suuntasin kylpylään Tallinnaan. Yksin. Ihan vaan lojumaan. Kävin kampaajalla, hoidoissa, aleshoppasin ja luin kirjaa. En halunnut matkaseuraa, sillä arkeni on niin kovin ajastettua. Kaipasin eniten omaa seuraani. Ei kompromisseja, ei aikatauluja. Hyvää teki, vaikka ei viiden päivän lomalla nyt pitkälle pötkitä. Kuitenkin. Se oli jollain tapaa päätös jollekin ja alku uudelle. Vuoden vaihtuessa olin revetä liitoksista, kun tajusin selvinneeni taas yhdestä raskaasta vuodesta. Ikäänkuin olisi valmistunut jostain tai saavuttanut jonkin suuren maalin. Sitähän se oikeestaan oli koko vuosi, yhtä koulua.
Uusi hieno vuosi alkoi ja henki rupesi kulkemaan taas uudella lailla.





Rentoutuneet rusinavarpaat

Edelleen olen jatkanut rakkaaksi tulleen GreenStreet -perheen kanssa työntekoa ja nyt enenevissä määrin keskittynyt vain raakaherkkujen tekemiseen ja vaihtoehtoherkuttelun sanoman eteenpäin viemiseen. Juuri sitä, mitä haluankin juuri nyt tehdä. Muutamista eri paikoista Helsingissä voi käydä näitä kyseisiä raakakakkusia maistamassakin. Be Good Citycenterissä, PüR Urhokekkosenkadulla, Chotto Matte Flemarilla ja tattadaa.. Uusi ihana paikka Rupla, Kallion sydämessä Helsinginkatu 16. 

GreenStreet muutti alkuvuodesta ja uudet tilat saivat kokonaisuutena nimekseen Rupla. Se on neljän innovatiivisen nuoren miehen yhteinen projekti. Rupla on luovatila ja avoinna uudelle. Se säilöö sisällään mm. Taidegallerian, vintage- ja designvaatepuodin, olohuonemaisen kahvilan ja samassa tilassa toteutetaan myös GreenStreetin raakaherkku workshopit ja tuotetaan keittiön täydeltä raakakakkua ja muita raakaherkkuja.

Ihan on saanut olla muikeena tässä, kun on niin paljon uutta ja hienoa käsillä!

Samoissa upeissa tiloissa saatiin muutama viikko sitten juhlistaa rakkaan ystäväni Matun kanssa yhteisiä kolmekymppisiä. Samalla juhlistettiin myös kohta kakskytvuotta kestänyttä ystävyyttä, jolle ei loppua ole. Juhlissa ihanista ihmisistä kuvia otti upea Adi Dobrin ja on vähän sellainen fiilis, että ne kyllä ansaitsee ihan oman postinsa. Ihana ilta!









Musta tässä on ihan hyvät eväät jatkaa alkanutta vuotta. Suurella kiitollisuudella mietin kaikkea käsillä olevaa. Ei olisi vuosi sitten uskonut asioiden olevan nyt näin. Siitä on siis tasan vuosi, kun tämä elämä heitti viimeksi härän pyllyä ja päässä alkoi elävästi soimaan "mikä ei tapa, niin se todellakin hajoittaa.. Silloin todella mietin, että miten siitä ikinä nousta ja mihin suunnata. 

Oon niin kiitollinen jokaisesta uudesta ihmisestä johon olen saanut tutustua. Ja etenkin jokaisesta vanhasta ja niin rakkaasta, jotka on kulkeneet vierellä ja tuoneet niin paljon sisältöä mun elämääni. Pieni, maailmani suloisin ja rakkain tyyppi saa mielen niin kiitolliseksi päivittäin. Ja samoin se apu, jota olen saanut, jotta pysyn tämän pienen ja suloisen kovassa vauhdissa mukana. Työni ja se, että saan tehdä sitä ihanien ihmisten ympäröimänä lisää kiitollisuuden määrää myös. 

Kuume mut onnistui kyllä hetkeks nyt kaatamaan, mutta jotain hyvää tästäkin poiki, sillä sain nyt puhallettua tämän blogin taas eloon. Tosi hyvä fiilis siitä. Tahti on ollut todella kova ja tämän vuoden tavoitteiksi olenkin siksi asettanut seuraavaa: 

Enemmän lepoa, vähemmän sinkoilua, säännöllisen liikunnan määrän lisääminen ja useimmin pidempiä yöunia. Lisäksi uuden vuoden lupauksena lausuin ääneen, että tänä vuonna en aio mennä naimisiin. Näistä mä pidän kiinni, sillä tää on nyt mun vuosi. Mun.! :D







Huippua jos te vanhat lukijat löydätte vielä takaisin tänne! Ja te kaikki uudet olette myös enemmän kuin tervetulleita mukaan! Kertokaa kuulumisia ja vinkatkaa kuka on edelleen matkassa ja mikä on meininki! :)

Loistavaa loppuviikkoa!

Halein, Tiia

18 kommenttia:

Eeva kirjoitti...

Ah niin huippua että olit kirjottanut pitkästä aikaa. Ja kuinka tykkäänkään lukea sun blogia.. Kirjotat niin hyvin ja sun kirjotukset oikein vetää mukaansa. Ja mitä kauniiita kuviakin. Sä Oot Tiia vaan niin timantti! One of a kind. Ja ooon niin onnekas kun saan kutsua sua mun sydänystäväksi <3

Hannastiina kirjoitti...

Loppuun asti pääsin tässä postauksessa & Oisin voinu lukea tätä vaikka neljä kertaa pidempään. Tiia super power wonder-woman ja se vaan jatkuu! Tässä parit lauseet sinne sun arkeen ja elämään. xoxo

A mother is the one who can take the place of all others, but whose place no-one else can take. xx

ja tää viel.
She needed a hero, and that's what she became! xx

Tsemppii loppuviikkoon, nähään taas!

JonnaEK kirjoitti...

Niin huippua, että oot pystyyn puhallettu! <3 Ole oikein siunattu tänä erityisenä vuotena!

Anu [Perillä] kirjoitti...

Oot ihana.

Martsu kirjoitti...

Täällä ollaan :) Oot Tiia kyllä aikamoinen mimmi! Mäkin tykkään sekä sun tyylistä, että sun rohkeudesta kirjottaa asioista :) Voimia teidän päiviin <3

Pinja | Pieni Lintunen kirjoitti...

Eksyin tänne ekaa kertaa Intagramin puolelta. Luin yhdeltä istumalta koko tekstin.

Huomaan nykyään, että harvoin jaksan keskittyä lukemaan pitkiä blogitekstejä, kun mieli aina harhailee. Ja vielä harvemmin tulee kommentoitua mitään kun on päässyt tekstin loppuun. Mutta nyt on pakko!

Sä oot oikeasti joku supernainen!! Seriously! Mikä elämänasenne!

Tekstistä tuli heti mieleen yksi kuva, jonka näin jokin aika sitten.
Päivänä, jolloin tuntui siltä, ettei tästä kaikesta taas selviä millään. Haluan jakaa kuvatekstin myös sinulle muistutuksena. ♥

"On bad days, when you're sure you can't cope, remind yourself that your track record for getting through bad days so far is 100%.. And that's pretty good!" ♥


Ja btw, sairaan hieno toi korituoli!

enine kirjoitti...

AA, sun flowta pystyy vaan lukee ja lukee.
Susta huokuu se kaikki aitous ja suloisuus ja kolhut, jotka sä koet (/oot kokenut).

Ihana päästä lukemaan ajatuksiasi jatkossa.

PS. Raakakakkujen ja -suklaan sanomaa sait yllytettyä vielä vähän enemmän meikään raakakakku workshopissa <3

Elisa n kirjoitti...

Voi että kuinka iloiseksi minä tulin huomatessani sinulta tulleen blogikirjoituksen<3 haikein mielin ollutkin sun postauksia ikävä. Osaat kirjoittaa aivan ihania tekstejä,jotka vie niin mukanaan ja nuo kuvat ovat aivan uskomattomia<3 ja Luda on aivan ihana poika! Hurjasti tzemppiä sinulle päiviin! Ihana kun palasit kirjoittelemaan:) olet uskomaton nainen<3

Anonyymi kirjoitti...

Kuinka paljon olinkaan odottanut tätä "henkiinheräämistä".. Ihan paras blogi. Kiitos mahtavasta asenne-opetuksesta.

Mervi Friman kirjoitti...

Todella ihanaa että jaksat taas nauttia elämästä, koska sillä on todella paljon annettavaa sinulle. :-D

Tipitii kirjoitti...

Kiitos rakas. Oikeastaan tuon kaiken voit peilata myös itsellesi takaisin. Oot kultaa. <3 Oli niin ihana, kun olit taas täällä! Parasta on, että voidaan aina jatkaa siitä mihin on viimeksi jääty. Joka kerta. Kyllä me joku krt lennetään taas sinne päin. Ehkä hetki vielä, mut sit. :)

Tipitii kirjoitti...

Voi Hankku sä oot ihana!! Kiitos niin paljon supersanoistasi!<3 Ja että jaksoit lukea. :D Ihana on ollut saada tutustua suhun, sä oot kertakaikkisen suloinen tyyppi. Pieni ja pippurinen myöskin! Toivottavasti pian nähtäis taas! Huippua loppuviikkoa! :)

Tipitii kirjoitti...

Kiitos Jonna! Ja teille myös siunattua erityistä vuotta sinne Espanjan auringon alle!<3 Koko perheelle haleja!

Tipitii kirjoitti...

<3

Anonyymi kirjoitti...

Ai kauhee, mullakin oli kauhukseni täitä syksyllä. Ihanan kamalaa ja helpottavaa lukea että muillakin!! Tsemppiä arkeen ihana Tiia!

Tipitii kirjoitti...

Martsu! <3 Huippua, että vieläkin jaksat lueskella! Ja kiitos tsempeistä fb:n puolella silloin kun mun ekat tekstit meni nurin! :) Ihanaa kevättä sulle!

Tipitii kirjoitti...

Mä olen mykistynyt. Kiitos Pinja! Niin ihana palaute! Ja toi tekstikin. Ja huippua kun löysit tänne ja oot erittäin tervetullut myös jäämäänkin lukijaksi. :)

Ja kiitos, toi korituoli on myös oma lemppari. Se on vähän kuin koru. Viime kesänä se mua huusi ja kun hinta oli pistetty vihdoin puoliksi, niin päätin ostaa sen lahjaksi itselleni uuteen kotiin.

Kaunista kevättä sulle ja kiitos vielä sanoistasi.<3

Ne La kirjoitti...

ihana blogi ja ihminen <3