torstai 29. elokuuta 2013

Gluteeniton Suklaakakku ja perhoshaaste

Säät on suosineet taas ja on ollut ihana, kun joka aamu aurinko on täyttänyt keittiön! Se on jotenkin niin täydellinen aamun aloitus. Veikkaisin, että ehkä vielä syyskuullekkin asti riittää aurinkoa. Nautitaan, sillä ihan pian voi olla jo vilposta.

Viime viikolla hankin äidiltäni saatuun pyörään Ludalle lasten istuimen. Cittarissa oli hyvä tarjous istuin- kypärä kombosta. Pyörä on yhtä vanha kun minä. Se on hankittu silloin, kun minä olin masussa, autuaan tietämättömänä tästä kaikesta. Hyvin toimii vielä Soliferin retkilady, vaikkakin pyörän kumit piti vaihtaa viikonloppuna. Nyt ollaan Ludan kanssa pyöräilty ja hän on nauttinut kyydistä. Pian kyllä pyörän pysähdyttyä alkaa sinnikäs pyrkiminen ulos valjaista ja silloin on äiskä pulassa, kun pitäisi pitää pyörä pystyssä ja poika kyydissä. Muuten on sujunut mallikkaasti. Kauppareissutkin on sujunut paremmin, kun normaalisti kaupassa rattaista karkaileva ukkeli on saanut nyt olla ostoskärryssä, ostoksia tutkien. Hän ei siis mielellään istu siinä lapsille tarkoitetussa osassa vaan mieluiten siinä ostoksille tarkoitetussa. Tänään hän seisoi kärryssä päivystäen toimintaa lähes koko kaupassa olon ajan ja lopuksi istutui pyöränkoriin, mikä oli kauppareissun aikana ostoskärryssä. Tyyli on vapaa! Ihanaa vaan, kunhan pysyy kyydissä. :D





Eilen päikkäriaikaan meille lensi nokkosperhonen sisälle. Yritin saada siitä kuvaa ja tiedättehän perhoset.. ne pyrhältää heti paikalta, kun sellaista edes suunnittelee. Vihdoinkin sitten se asettui aloilleen, mutta piti siivet visusti supussa. Ihan kun se olisi aavistanut aikeeni. Asetuin kameran kanssa odottamaan ja pidin tarkennuksen koko ajan pohjassa, että saisin heti napsattua kuvan siipien levähtäessä auki. No sain odottaa. Ensin neljä minuuttia, jolloin harkitsin jo luovuttamista ja sitten jatkoin vielä 3 minuuttia, kunnes sain kuin sainkin kuvan siivistä! Kerkesin siinä ensimmäisten minuuttien aikana ajatella jo monta kertaa, että voi mitä ajan hukkaa tämäkin on! Silti aina päätin, että nyt kyllä varmasti nyt tässä tönötän, kerran tönöttämään olen alkanut. Ihmettelin itseäni, että mikäs kiire tässä nyt on yhtään minnekkään! Muutama minuutti sinne tänne tässä elämässä ei ole mikään juttu. Kauhea kiire muka aina!
Juuri tällaiselle pitäisikin aina olla aikaa. Pienille yksityiskohdille ja sille, että hetken vaan on ja ihmettelee ihan vaikka perhosen rakennetta ihan läheltä! Kiireessä kaikki tällainen aina jää huomaamatta. Minulla ei ollut oikeasti silloin mihinkään kiire. Olin vaan luonut sellaisen kuvan päähäni, että nyt pitäisi saada kauheasti aikaan, kun poika nukkuu. 
Perhosen kuvan saatuani päätin mennä päiväunille ja olin taas hetken tekemättä yhtään mitään. Ja tiedättekö mitä? Mitään pahaa ei tapahtunut, vaikka en tehnytkään sitä kaikkea mitä olin kaavaillut. Päin vastoin.



No joku saattaakin nyt ajatella, että helppohan se on lapsen kanssa kotona tuollaista toteuttaa ja varsinkin jos se lapsi nukkuu. Mutta kyllä tälläista tapahtuu ihan joka paikassa ja jokaisen on mahdollista päättää, että jahtaako ja tuijotteleeko perhosta vai juokseeko pää kolmantena jalkana itse luomassaan kiireessä. Pieni esimerkki. Jos joskus odotat metroa ja taulu näyttää seuraavan metron tuloon 7 minuuttia, meinaa alkaa ihan huimata se odotusaika ja heti alkaa stressitasot kohoamaan. Tunnistatko ehkä itsesi? Minä ainakin, varsinkin jos on luvannut olla jossain. Nykyään harva jättää aikaa enää sille, että nautiskelisi matkasta. Aina on vaan kiireesti matkalla paikasta A paikkaan B. Surullista.
Minulle tämä perhonen ainakin muistutti taas, että kiireessä ei kerkiä näkemään asioita ympärillään. Eikä asioiden todellista kauneutta. (Luonnossahan perhonen oli siis ainakin viiskyt kertaa kauniimpi, mutta se ei jäänyt minulta nyt onneksi näkemättä.)

Hei, tässähän on loppu viikoksi haaste meille jokaiselle! Unohdetaan kiire. Varataan aikaa ja tarkkaillaan mitä kaikkea oikeasti ympärillä on. Ehkä palkinnoksi saa huomata, että on taas kivampi olla. Ilman kiirettä. Ehkä on taas jonkun pienen (tai suurenkin) kokemuksen rikkaampi.



No minä oon ehkä tälläinen hömppä vaan, mutta minuun tehoaa tälläiset jutut. Ja omalla kohdallani myös tälläinen hömppäily ainakin lisää onnellisuuden tunnetta. Toisille taas tepsii toiset jutut. Toivottavasti jokainen keksii omat keinonsa. Otsakurtussa on nimittäin kurja viipottaa. Niin ja kiire lisää stressiä ja stressistä nyt ei seuraa mitään hyvää.

Ja niin, lupailin pari postia sitten jakaa täällä ihan mielettömän hyvän gluteenittoman suklaakakun reseptin ja nyt sen teen. Vielä jos jostakin löydät tuoretta vadelmaa, niin huitase niitä kakun kruunuksi. Miksi ei pakastevadelmaakin, mutta ne kannattaa sulattaa ja valuttaa ennen käyttöä. Mutta tämä kakku on takuuvarmasti herkkua ilman mitään höysteitäkin! Ainakin jos satut pitämään suklaasta. Olen tehnyt tätä kakkua ehkä kakskyt kertaa ja joka kerta on maistunut, täytteellä ja ilman.

Tässä se nyt tulee.



(Täydellinen) Gluteeniton suklaakakku

(n.12 annosta)


200 g maitosuklaata
150 g (1 prk) Ranskan kermaa
2 dl gluteenittomia jauhoja
 200 g voita
5 kananmunaa
2,5 dl sokeria
0,5 dl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
0,5 tl ruokasoodaa
2 tl vaniljasokeria

Suklainen voikreemi (täyteraita ja kuorrute)

300 g (1,5 levyä) maitosuklaata
1 pkt Mascarbonejuustoa tai maustamatonta tuorejuustoa
150 g voita
n. 5 rkl tomusokeria

Vaaleanpunainen voikreemi (täyteraita)

100 g valkosuklaata
puolikas pkt Mascarbonejuustoa tai maustamatonta tuorejuustoa
75 g huoneenlämpöistä pehmeää voita
n. 3 rkl mansikanmakuista tomusokeria
Tarvittaessa värin kirkastukseen pienenpieni määrä punaista elintarvikeväriä

Koristeluun esim.
1 rasia tuoretta vadelmaa ja
Sitruunamelissan lehtiä

(Kakku maistuu varmasti ilman mitään höysteitäkin!)




Lämmitä uuni 175 asteiseksi.
Sulata voi ja suklaa yhdessä. Vesihauteessa tai miedolla lämmöllä kattilassa. Siirrä valmis seos sivuun jäähtymään.
Vatkaa sokeri ja munat kuohkeaksi vaahdoksi. Tähän kohtaan kannattaa panostaa, niin saat kuohkeamman lopputuloksen. Vatkaa siis kärsivällisesti.
Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää ne siivilöiden kuohkean munasokerivaahdon sekaan nostellen vaahtoa esim. nuolijalla. Vältä voimakasta sekoittamista, mutta huolehdi, että ainekset kuitenkin sekoittuvat. Lisää lopuksi sekaan hieman jäähtynyt voisuklaaseos ja ranskankerma, samaan hellään tyyliin sekoittaen. Kaada valmis taikina voideltuun ja leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan (halkaisija n. 24cm) tai haluamiisi muffinivuokiin. Laita vuoka uunin keskitasolle n. 45 - 50 minuutin ajaksi, uunista riippuen. Tarkastele välillä, onko kakku tarpeeksi kypsä. Kakku saa jäädä jonkin verran kosteaksi sisältä. Muffinivuoat saavat olla uunissa n. 15 - 20 minuuttia, myös uunista riippuen. 

Valmista voikreemit.

Käytä monitoimikonetta tai sähkövatkainta. Sulata suklaa vesihauteessa tai miedolla lämmöllä kattilassa sekoittaen. Laita valmis suklaasula sivun jäähtymään. Kytke vatkain päälle ja sekoita tauotta, kunnes massa on kokonaan valmis. Laita kippoon huonnenlämpöinen, pehmeä voi ja sekoita se tuorejuuston kanssa tasaiseksi massaksi. Lisää sekaan sulanut, vähän jäähtynyt suklaa. Lopuksi lisää vielä tomusokeria tarpeen mukaan. Huomaat kyllä, kun kreemi on valmista ja sopivan jähmeää. 

Vaaleanpunaisen täytteen valmistat samalla tyylillä, mutta lisää halutessasi vielä tarpeen mukaan punaista elintarvikeväriä ihan pieni määrä. 

Jos haluat, voit laittaa valmiin kreemin hetkeksi jääkaappiin vielä jähmettymään lisää. Varo kuitenkin kovettamasta sitä liikaa.

Ota nyt kakku uunista jäähtymään ja irrota se vuoasta varovasti. Kakun jäähdyttyä, leikkaa se terävällä pitkällä veitsellä kolmeen kerrokseen. Vuoraa alin kerros maitosuklaakreemillä ja aseta seuraava kerros päälle. Seuraavaan kerrokseen tulee vaaleanpunainen voikreemi ja jos haluat, reunoille voi jättää pienen tilan rinnakkain aseteltaville vadelmille. Aseta päälle vielä viimeinen kerros, eli kakun päällinen paikalleen. Taas on vuorossa maitosuklaakreemi. Lisää se pursottimella tai ihan vaan levittämällä esim. terävällä veitsellä. Varo varsinkin, jos kreemi on kovasti kovettunut jääkaapissa, ettei se riko kakun hattua kreemiä levitettäessä. Lisää halutessasi kakun päälle vielä tuoreita vadelmia ja sitruunamelissan lehtiä. 

Herkuttele! (Ilman kiirettä ;))





Iloista ja kiireetöntä loppu viikkoa! 

-Tiia 

perjantai 23. elokuuta 2013

Hehkutusta ja linkkivinkkejä

Voi näitä vieriviä viikkoja! Tuntuu, että aina on perjantai. Ja sehän on onneksi viikon paras päivä! Vai onko se paras päivä lauantai? Kun saa nukkua pidempään. Tai no jotkut nukkuu. Minä en kyllä turhia aamuisin nuku. Edes lauantaisin. Ei siis siksi ettei nukuttaisi, vaan pienen eläväisen herätyskelloni vuoksi. Ennen olin aamuvirkku ja lähdin treenaamaankin jo ennen kukon laulua. Joskus jopa 4.45, että kerkesin sitten hyvin töihin 6.30. Hullua. Oikeesti ihan hullua. Mutta niin kyllä alkoi aamu hyvällä ja reippaalla mielellä, en voi muuta sanoa. Nykyään on meikällä vähän eri meininki. Ehkä kyllä pitäiskin taas kokeilla moista aamujumppaa.. Tai sitten vaan muistella menneitä ja nukkua huomennakin taas just niin pitkään, kun vaan saan. Kuuteen tai hyvällä tuurilla seiskaan. 
Eksyin kyllä taas aiheesta. Vai oliko mulla joku erityinen aihe..?
Olen todella taitava keksimään aina aasinsiltoja ja poikkeamaan jutuista. Suuni vaan suoltaa näitä juttuja. Tai nyt tässä blogi -tapauksessa sormet välittävät tätä juttua ruudulle. 
No juu, tahdoimpa nyt vaan tässä tokaista (astetta pidemmän kaavan kautta..), että taas se on viikonloppu ja ihan päätä huimaa tämä päivien juoksu. Viikonloppu on täällä!

Vähän muistelisin kuitenkin viime viikonloppua.. Nimittäin, kuka katsoi telkusta nyrkkeilyä lauantai -iltana? Tai ehkä Savonlinnassa paikan päällä? Entä netistä? 
Joo, kyllä! Se huikea ammattilaisnyrkkeily debyyttiottelu on nyt kyseessä! Siis kuinka ylpeänä katsoin sitä kotikatsomosta ja vähän väliä virtasi viluväreet varpaista korviin, kananlihaakin nähtiin! Voi pojat, kyllä kelpasi! Niklaksen ottelu meni niiin hienosti, että oksat pois! Täydellinen ammattilaisuran aloitus, niin kuin haastattelija Ladykin sanoi. Naulan kantaan, täydellinen minustakin. Jo sisääntulo sai väristykset aikaan tyyneydellään ja huikealla biisillä. "Our god is an awesome god.." pauhasi taustalla coveroituna räppäri R-swiftin tyyliin. (Kyllä, voittajan puolella on hyvä taistella, jos ymmärrätte mitä tarkoitan). Ja illan hienoimmat shortsitkin vilahteli kehässä, kun skorppiooni -käsi Räsänen (Aleksi Valavuori antoi Twitteri twiitissään tämän osuvan lempparin) käytti nyrkkiä Bulgaarin nassukassa. Vastustajan kokovartalo tribaalitatskatkin sai siinä kohtaa kyllä kyytiä! Eikä edes Edis Tatlin kullatut glitteri shortsit ollut kaikessa kimalluksessa hienommat, kun ne Niklaksen omat missä luki takana minun maailmani ihanimman tyypin nimi: Luda Oliver. Itse Luda Oliver otti kyllä tyytyväisenä lukua siinä vaiheessa iltaa, mutta sitten isompana hän on varmasti otettu, kun isi otteli hänen nimi shortseissaan. Ihan silmät siinä kostui, kun Niklas toi aiemmin viikolla kotiin satiininauhaan painetun tekstin minulle shortseihin ommeltavaksi. Niin sulonen idea minusta. Mutta kyllä vaimo oli niin ylpeänä koko ottelusta ja syystäkin. Niin ja hikinen.. Niagarat vaan tulvi siinä jännitellessä ja oli pakko ottaa viilentävä suihku heti ottelun päätteeksi. Jännitti se show niin maan paljon jo ennen kuin se oli edes kerinnyt alkamaan. Oli aivan pakko korkata kuohuvaa rauhottajaksi. Minä kun en kovin tottuneesti kuohuvaa nautiskele, niin paikalla ollut siskoni oli vähän huolissaan, että selviänkö tolkuissani ottelun alkuun asti.. Hah! No hyvin siinä kuitenkin kävi ja näin ottelun alusta loppuun. Lasin kyllä tyhjäsin hermostuksissani ykkösellä. Ehkä siitä vähän oli apua siihen hetkeen. Tästä on niin hyvä jatkaa seuraaviin matseihin. Katsotaan miten meikäläisen käy, kun paikan päälle pääsen katsomaan.. Olenko minä tajuttomuustilassa ennen Niklaksen vastustajaa. Jää nähtäväksi.

Kuva: Minna Hatinen

Sunnuntaina koittikin sitten häähommat, kun ystävästäni Heidistä tuli Rouva. Oli iso kunnia saada seistä alttarin reunassa ihan läheltä sitä todistamassa, kaason kengissä.
Morsian oli kaunis kuin veistos ja sulhanen komeana. Anna Puun Mestariteos saatteli heidät alttarille ja takaisin. Kaunisääninen ystävä lauloi sen kitaran soidessa. Kirkko oli pieni ja kaunis. 
Aurinkokin paistoi ihan koko päivän, mutta ei tietenkään liian kuumasti porottaen. Juuri niin kuin se oli tilattukkin siis. Hääpaikka oli ihanan tunnelmallinen maalaistalon pihapiiri ja hääjuhlaa vietettiin kunnostetussa navetassa. Tunnelma oli rento ja hääparistakin huomasi, että jännitys oli poissa ja he näyttivät nauttivan päivästään täysillä. Illan myötä varmistui vain se, että he olivat toisilleen täydelliset puoliskot löytäneet. Ei voinut kuin olla onnellinen heidän puolesta. Kaikki siis sujui ihan nappiin. Ja jos jotain oli mennyt eri tavalla, kuin oli ajateltu, niin sitä ei kukaan huomannut. Minä ainakaan.
Niin ja en voi olla mainitsematta herkuista, mitä kahvipöydässä notkui..huikeita!

Minä sain istua perheen pöydässä, morsiammen isän vieressä. Meillä oli hauskaa ja jotenkin löydettiin heti pian yhteinen sävel. Jaettiin mm. omat vinkkimme siihen, miten voi juhlissa varmistaa, onko oma deodorantti pettänyt vai tuleeko katku muualta. Tietenkään en nyt paljasta kummankaan taktiikkaa, että ne pysyy salaisena tietona ja emme joskus sitten paljastu itse teosta. Sen voin kuitenkin kertoa, että me kummatkin tuoksuimme. Katku tuli muualta. Heh. 
Katkussa me olemme Heidinkin kanssa tutustuneet. Hän lähestyi minua yhteisessä porukassa kuiskaten minulle, että nyt häntä pierettää. Minä tuumasin siihen, että niin minuakin. Yhdessä siiryimme sivuun, helpotuksen tielle. No joo, ei ehkä niin tavallinen tapa tutustua, mutta kieltämättä ihan meidän näköinen. Sanotaan nyt vaikka näin, että se oli ystävyyttä ensi pierusta! Ja sen jälkeen ei ole tarvinut paukkuja peitellä, eikä muitakaan tuntemuksia. Aitoa ystävyyttä, kirjaimellisesti. Sellaista minä arvostan.

Häistä vielä sen verran, että mekkoni oli jo toistamiseen päälläni kaason tehtävissä. Viimekesänä rakkaan kälyni Miran häitä varten ommeltu mekko sopi näidenkin häiden teemaväriin niin hienosti, että ei siinä uutta mekkoa tarvittu. Toimi hienosti. Ja muutenkin, kierrätys kunniaan! Kiitos siis kauniisti ommellusta ja muutenkin pätevästä mekosta, Leni.

Mutta siis, kauniit häät kaikenkaikkiaan. Onnea rakkaat Heidi ja Joona! <3

























Häiden jälkeen koittikin sateinen ja väsynyt maanatai aamu. Onneksi sain häistä kotiin tuomisiksi kauniita Hortenssian kukkia, mitkä pääsivät keittiönpöydän piristeeksi. Lisäksi jääkaapissa oli vielä jäljellä Nikulle tekemiäni suklaa -vadelma kuppikakkuja. Minä piristin selaisella huonosti levännyttä itseäni. En kyllä sanoisi, että se sokerileivos minua olisi mitenkään päin virkistänyt, mutta ihan himputin hyvää se ainakin oli! Täytyykin muuten muistaa päivittää ruokaremontin kulkua. Ei ehkä edelisen kuppikakku -lauseen jälkeen kuulosta kovin vahvalta, mutta hyvin on pääsääntöisesti mennyt. Kirjottelen siitä lisää tässä lähiaikoina. 



Tuleva viikonloppu me vietetään Ludan kanssa keskenämme, kun Niklas on rumpujensoitto hommissa Tampereen Blockfestareilla.

Meillä täällä idässä raikaa lauantaina viereisen kylän (Roihuvuori) Mopo rokki. Me käydään varmastikkin Ludan kanssa siellä katsastamassa kyläjuhlan meiningit. Tänään ostin pyörään lastenistuimen ja ehkä sotketaankin polkien paikan päälle!
Siskoni Maiju on ollut työnsä puolesta ahkerana järjestäjänä tapahtumalle. Tapahtumaa on ollut jo koko viikon jossakin muodossa. Askartelua ja muuta aktiviiteettiä. Eilen oltiin kuuntelemassa bändejä ja tänään nähtiin hopeasormuksien tekoa, eläkeläis graffitimaalaareita, Luomukoju lähiruokineen ja nähtiin myös Capoera soittimia (Ludakin sai kokeilla muutamaa). Oltiin myös Roihuvuoren vanhustentalolla katselemassa lampaita ja kuuntelemassa musiikkia. Lampaat ovat olleet läpi kesän vanhusten talon takapihalla aitauksessa ja ovat siellä vielä lokakuuhun asti. Luda ja hänen pieni ystävänsä syöttivät ja pusuttelivat lampaita. Ja vähän vieressä olleita eläin patsaitakin. Mainio touhupari.


Sweet Manilla

























Eilen juttelin muutaman vanhuksen kanssa, että mitä olivat tykänneet tapahtumasta. Vanha mies kertoi illan esiintyjien olleen aivan ihmeellisiä. Hänen hoitajansa hymähti ja toisti, että: "Ihmeellisiä vai?" Pappa siihen: "Juu, aivan ihmellisen hienoja esiintyjiä." Hänen vieressään mummo jatkoi hehkutusta:
"Kyllä on aivan ihanaa ohjelmaa taivaan Isä järjestänyt meille koko viikoksi!" Ensiokin ihan innostui siitä räp -esityksestä." Meinasi siinä sydän pakahtua, oli niin ihanat keskustelut heillä siinä kotiin iltatoimille matkatessa. Pappa kulki kaikenlisäksi rollaattorilla, minkä oli askartelu -pisteellä tuunannut koristeelliseksi. Käsijarruakin koristeli glitterinen piippurassi. Siis miten liikuttava.

Osallistu ihmeessä mukaan lauantaiseen tapahtumaan, jos vaan olet ohjelmaa vailla. Minä henkilökohtaisesti fiilistelen Roihuvuoren meininkiä. Yhteisöllisyyttä ja lämminhenkisyyttä. Ja juuri sitä, mikä Mopo rokissakin on taustalla, eli eri sukupolvien yhteyttä lapsesta vaariin. Lisäksi maanläheisyys on perus Roihuvuorelaista.
Roihuvuoren maine ei ole aina ollut kovin korkealla, mutta lähivuosina se on onneksi parantunut. Se on jopa valittu vuonna 2010 vuoden kaupunginosaksi. 

No mutta, vietit tulevan viikonloppusi missä tahansa ja mitä kuunnellen, (taikka vaikka ihan tyynessä hiljaisuudessa), niin iloiset viikonlopun toivotukset täältä idästä!
Nautitaan tämä viikonloppu kauniista ja lämpöisistä ilmoista! :)

-Tiia

Ps. Tämä posti taisi vetää huiput hehkutuksen ja linkkisateen osilta.. Mutta jokainen linkki on kurkkaamisen arvoinen. 
Sokerina pohjalla vielä yksi linkki hehkutettavaksi! Käy ihmeessä tykkäämässä tästä! ;)