Mökillä

Heipsuhei!

Eihän sitä tarvinnut, kun kerran vähän ääneen angstailla, niin johan säät lämpeni! Heh. Aurinko nyt ei ole koko ajan mollottanut, mutta lämmin on ollut. Jopa tuulikin! Ihanaa. Viime viikonlopulla oli ihan kunnon helteet ja ei ollut niistä viimeksi puhumistani syystuulista tietoakaan! 

Ja minä tyttö laitoin loppuvan heinäkuun kunniaksi eilen vielä parvekkeen oikein kesäkuntoon, mikä on ollut kaikkea muuta kuin kesäinen tähän asti. Kirjoittelen siitä lisää seuraavassa kirjoituksessa, mutta nyt palaan vielä viime viikon mökkeilyn pariin.

Vietettiin siis kokonainen viikko Niklaksen perheen kanssa mökillä Pertunmaalla. Hänen perheensä on sijaisperhe ja omien lapsien lisäksi heillä on 4 sijoitettua lasta. Tässä matkanvarrella he ovat kaikki kylläkin humpsahtaneet jo lapsesta teineiksi. Perhe on siis iso ja mökinkin on oltava sen mukainen. Siis iso.

Mökillä meitä oli kaikenkaikkiaan 12. Niin ja välillä kävi vierailijoita ja silloin meitä oli parhaimmillaan 16. Ainiin ja kaksi ihanaa pientä koiraa tietysti! :)

Ludan erikoisalaa on valtava touhuaminen ja nyt oli kyllä tilaa touhuta. Ulkona ja sisällä! 

Antaa kuvamuistojen kertoa loput! :)

Kuvat on perheen kameralla napsittuja ja kuvaajina toimi lisäkseni Petra ja Emma.

Naapurin lehmät moikkailivat meitä mökkiläisiä aina välillä aidan yli.

Ristikoita täytettiin ahkerasti porukalla. 

Mirkku ei olisi millään halunnut luovuttaa, mutta silmät päätti toisin ja uni voitti. :D

Luda rentoutumassa lempikirjan parissa. Kyllä, hänkin oli muutamia hetkiä paikoillaan!

Ykköslemppari. Salama -auto pääsi myös tietenkin mökille mukaan.

Ukin kanssa päiväkaffella.

Coco valppaana Mölkky -vahtina

Väliaikahali

Kaunis Mimmi

Hei! Nyt keksin!

Tää olikin ihan huikee juttu!

Petra -tätsy peuhausvuorossa

Oma perheenikin kyläili mökillä päiväreissun verran.

Mökillä sain lähes valmiiksi ikuisuusprojektinikin. Enää vaan vähän jäljellä!

Kalastushommat oli taaskin vahvasti läsnä

Rantaleijonat

Mökkimakkara

Mukava mökkiviikko takana ja mieli kiitollisena suuresta perheestä.

-Tiia

Heinäkuun haikeus

Välillä iskee haiku, kun miettii sitä, että eletään jo heinäkuun loppua.. ja varsinkin, kun joinakin päivinä on ollut jopa ihan syksyn tuntua kylmästi puhaltavan tuulen mukana. Vaikka aurinko onkin monena päivänä paistanut, niin silti on välillä ollut hirmu kylmä viima. Ja juuri se kylmä tuuli tuo mukanaan sen haikeuden. Kesä on vaan niin liian lyhyt. Postiluukuistakin tupsahtelee jo kaikenmoisia syyskuvastoja ja syysvaatteet alkaa valtaamaan tilaa kaupoissa. "Sisusta syksy kotiisi!" lukee monen lehden kannessa. Minunkin mielessäni on vilahtanut jo monesti ajatus, että millaiset verhot haluaisin syksysksi olkkariin. Entäpä keittiöön. 

Voi pahus..kun en minä sitä halua vielä miettiä. Vaikkakin jokainen vuoden aika tuo mukanaan oman fiiliksen ja hyvät puolensa, niin haluaisin silti vielä nauttia kesästä ilman syksyn "varoituksia".. Kesä on vaan niin ihana.

Monta kertaa on soinut päässä sen yhden kappaleen sanat: "Vielä on kesää jäljellä, vielä tulee kauniita päiviä.." Yritän puhua itselleni, että juuri näin se onkin, rauhoitu nainen. Mutta minkäs teet, kun se haiku tunne vaan valtaa vähän väliä.. Siihen tunteeseen liittyy myös ajatus siitä, kun elämä kaikenkaikkiaan menee niin nopeasti ja mitä nopeammin nyt syksy tulee, se tuo tullessaan myös talven ja sen jälkeen kevään, jolloin tulee täyteen kolme vuotta siitä, kun todella kuvittelin kolme vuotta kestävän paljon kauemmin. Luda siis täyttää silloin kolme ja hoitovapaa päättyy. Miten voi olla, että aika todella kiitää tätä vauhtia?! Päässä pyörii kaiken näköistä liittyen siihen aikaan ja jo nyt syksyllä on tulossa uusia tuulia, mitkä hyvällä tavalla kyllä innostavat ja välillä vähän kauhistuttavatkin. Ihan vaan siksi, että mikään ei oikeasti ole vielä varmaa, kuviot on silti vähän jotenkin johonkin suuntaan muuttumassa. Tämä teksti on suoraa ajatusvirtaa, joten ei ihme jos joku putosi viimeistään tässä kohtaa nyt kyydistä. Noh, en minä itsekkään aina pysy ajatuksissani mukana. Heh.

Nämä ajatukset pyörivät päässäni ja huomaan, että olen tässä pitkin kesää välillä vähän jopa stressaillut tulevia asioita. Minä! Stressannut! Miksi? Ja vielä kesällä! Eihän siihen oikeasti ole mitään syytä. Joka ikinen asia kun on aina hoitunut. Ihan jokainen. Tavalla tai toisella. Ja ne asiat mihin en voi vaikuttaa, niistä on aivan turha kantaa murhetta. Se on niin nähty.

Siispä, kun en voi pysäyttää aikaa, enkä voi mitenkään nähdä tulevaan, niin on ihan turha räpiköidä näitä seikkoja vastaan ja täytyy luottaa vaan siihen, että kun vain elän nyt ja tässä, tätä päivää juuri tänään, niin silloin on kaikkein paras. Ihan kaikista paras. 

Miten se pääseekin joskus unohtumaan. Kummallista. Niinhän minä oikeastikkin tästä elämästä ajattelen, että päivä kerrallaan. Onneksi muistin sen taas ja voin kaikissa asioissa luottaa siihen, että jokainen päivä pitää itsestään huolen. Juuri siinä omalla ajallaan ja paikallaan. Ja mikä on varmaa on se, että murehtiminen on aivan turhaa. Ajan ja energian hukkaa. Niinhän siinä yhdessä suuressa ja viisaassa kirjassakin sanotaan, että ihminen ei voi lisätä hetkeäkään elinikäänsä murehtimalla. Päin vastoin. Ja se on niin totta.

Stressin voisin kategorioida siihen ihan samaan turhuuden lokeroon murehtimisen kanssa. Stressi kun ei saa mitään hyvää aikaan. Tietenkin asioista tulee huolehtia ja stressilläkin on monia muotoja, mutta sellainen turha asioiden vatvominen, mille ei mitään nyt kuitenkaan voi etukäteen tehdä tai mihin ylipäänsä ei voi vaikuttaa, on turhaa. Helpommin tämäkin tietenkin sanottu, kuin tehty, mutta itse siihen voi silti vaikuttaa joltain osin ihan vain päättämällä ajatella asioista eri tavoin ja hyväksymällä tietyt seikat sellaisinaan.

Joten, nämä päivät mitä kesää on vielä jäljellä aion nauttia vaan niistä, miettimättä haikeena syystuulia sun muita tulevia asioita. Jokainen asia suttaantuu kuitenkin just niin kun pitääkin, ilman turhaa murehtimista. 

Niin se vaan menee. :)

Hyviä tuulia jokaiselle! 

-Tiia

ps. Terkut mökiltä! Täällä on ollut kovasti syksyiset sade säät, mutta huomisesta eteenpäin on luvattu taas lämpöä! Jee! 

Siskonpeti ja fanitus hommia

Kesäänhän kuuluu festarit. Vai kuuluko? No viikonloppuna muistelin ainakin omia festarikokemuksiani. En ole oikeastaan koskaan ollut mikään festarilainen. Ainakaan koko viikonloppua teltassa vietettynä, Bajamajoihin jonotellen. Muutaman tunnin käynti festarialueella on aina ollut ihan riittävä minulle.  Kotioloja olen aina osannut arvostaa muutenkin.

Pienenä Korson Ankka Rock oli ihan must juttu kesällä, asuttiin ihan siinä lähettyvillä. No nyt se on täälläkin ääneen sanottu. Kyllä, olen ollut Korsolainen. Se on oikeastaan asia, mikä pitäisi mainita myös ihan CV:ssä, sillä Korsohan kasvattaa. Antaa perspektiiviä moneen asiaan. Karaisee. Me kyllä asuttiin kivalla perhe alueella, mutta kyllä sitä reilussa kymmenessä vuodesa kerkesi näkemään kaikenlaista ei niin kivaakin. Noh joo, mutta takaisin asiaan. Korsolaisen ylpeyden aiheeseen, Ankka rockiin. Silloin joskus, kun minä siellä kävin, niin se oli enemmänkin sellainen koko perheen tapahtuma ja suhattiin sinne iskän kanssa fillareilla ja suurin odotukseni palkittiin metrilakukojulla. Siinä samalla lakua syöden sitten pysähdyttiin kuuntelemaan ILMAISEKSI artisteja kuten Pandora, Nylon Beat, Don huonot, Rasmus, Him.. Ja ihan oikeasti myös Dingo soitti siellä yhtenä kesänä. Oi niitä aikoja. Sitten tuli pääsymaksut ja sen jälkeen hainkin metrilakuni muualta. Nykyään keliaakikkona tosin vain haaveilen niistä. Joskus kyllä nuuhkin toisilta.

Porin Jazz on ollut yleensä festari, missä on esiintynyt joku jota on ollut aivan pakko päästä katsomaan, mutta nekin on olleet ihan päiväreissuja. Liian usein on kyllä mennyt siellä joku lempiartisteista sivusuun tyhjän lompakon tai päällekkäisen kalenterimerkinnän takia..harmi.

Viikonloppuna festareita muistellessani tuli mieleen yksi ihan erityinen festarielämys. Fonofest, Latviassa. Miten olinkaan sen reissun meinannut unohtaa? Se nimittäin vasta kokemus oli. hah. Elettiin kesää 2007 ja seuraavana päivänä meillä oli meidän (ekat) häät. Niklas sai puhelun yhdeltä kaveriltaan, että nyt tarttis rumpalia pienelle kiertueelle, kun bändin edellinen rumpali oli ottanut hatkat ihan yks kaks yllärinä. (Niku on siis rumpali.) Kiertueelle lähtö oli heti meidän häiden jälkeisellä viikolla (ja meidän kun oli tarkoitus viettää aikaa yhdessä tuoreena avioparina..) Hetki me siinä sitten neuvoteltiin asiasta ja kohta Niku soittikin jo kaverilleen: "Kundit, tässä olis nyt pieni ehto..niin, että jos toi vaimo mahtuis kans mukaan..?"

Seuraavalla viikolla oltiinkin jo sitten reissun päällä. Minä ja 7 bändiläistä. Oli se kyllä ihan vansinalaiftaim -kokemus matkustaa pakulla pitkin ankeita Slaavimaisemia ja istua tuntitolkulla pierun katkussa, kuunnellen ihan just sen saman sävyisiä juttuja. Nauroinkin siinä sitten, että kyllä meille järjestyikin aivan huikea häämatka! :D Mutta rehellisesti, minulla oli kyllä hauskaa. Bändin pojatkin oli tosi mukavia. Reissu huipentui vielä siihen, kun kyseisillä festareilla yksi lemppari bändini sattuikin soittamaan ihan poikien bändin jälkeen. Blindside. Ihan huikea Ruotsalais bändi! Festareilta siirryttiinkin sitten Vip -majoitukseen. Se oli joku paikallisen koulun pieni sivurakennus, missä meillä oli poikien kanssa siskonpeti -henkinen asetelma retkipatjoista tehtynä..nukuttiin siis melko tiiviisti koko jengi. Voitti se teltta majoituksen ja suihkuunkin pääsi. Oli aika kaukana Vip -fiiliksestä, mutta edelleen oli kyllä hauskaa. Pääasia siis. Se oli oikeasti siis ihan hyvä "häämatka", sellainen meidän näköinen. 

No joo joo, käytiin me sitten myöhemmin ihan oikeallakin sellaisella, Thaimaassa. Ilman bändin poikia. Ihan kaksistaan.

Nyt kahtena peräkkäisenä kesänä Niku on ollut Lahden Summer Up -festareilla soittamassa rumpuja Brädin festaribändissä. Ja kyllähän tosifani nyt on mukaan halunnut! Minä siis. Oli tosi onnistunut keikka tänäkin vuonna ja täytyy kyllä sanoa yhtään sen suuremmin asialla pullistellen, että on minulla sitten lahjakas mies! Ja oli muuten kiva, kun oikeasti onnistuin pääsemään paikan päälle kuuntelemaan. Nyt ei ollut esteenä oksennustauti, rokko, flunssa tai edes mitään tapaturmaa ei ollut juuri tapahtunut. (Jos olet hypännyt lukijaksi kyytiin vasta hetki sitten, voit lukea edellä mainituista esteistä esimerkiksi täältä tai täältä.)

Eikä muuten nytkään tarvinnut onneksi yöpyä teltassa ja saatiin nukkua ihan oikeassa sängyssä, kiitos vielä emännälle ja isännälle. 

Ainiin ja pääsin minä festareiden kuumimman kanssa myös yhteiskuvaan. Uskalsin ihan ite kysyä!

Fanikuva

Sunnuntaina me vietettiin taas vaihteeksi hääpäivää. Meillä on sellainen kaksi kertaa kesässä. (Syyn siihen voit lukea täältä.) Juhlistettiin päivää päikkäreiden jälkeen rannalla eväitä syöden koko perhe. Oli ihana pieni iltapäivä hetki siinä lämmössä. Ei siinä muuta tarvittu, kun että saatiin olla kaikki yhdessä.

Hui, mitä kellokin jo on..kyllä tässä tuli nyt heittäydyttyä ihan villiksi noita festareita fiilistellessä, nukkumaanmenoaikakin oli ja meni. Taitaapi olla kuolapäikkärit huomenna paikallaan!

Tsau!

-Tiia :)

Ps. Ainiin, mikä on muuten sinun paras/mieleenpainuvin festarimuistosi? 

Pyykkimuija

Hiphei! Täällä pyykkimuija. Iloinen pyykkimuija. No väsynyt, mutta iloinen. Jalkapohjatkin kihisi aamuulla, kun nousin sängystä. Mutta sain nukkua aamulla vähän pidempään ja herätä täyteen hiljaisuuteen. Oli vähän omituista kyllä. Pistin Bansku pannaria kehiin ja kuuntelin Justinin (Timberlake) uusinta levyä. Ah, niiiiin ihana! Onneksi tajusi tehdä comebackin!

Eilen oli koko päivä siivouspäivä. Luda oli mummilla ja papalla hoidossa, Niklas oli osan päivästä Lahdessa ja mitäs muutakaan minä silloin tekisin, kun raivaisin kotia? Kyllä, silloin kun siihen on mahdollisuus, niin olen heti imurin kimpussa. 

Juttelin eilen ystäväni kanssa puuhelimessa ja häntä nauratti, kun kerroin miten edellisenä iltana en oikein saanut unen päästä kiinni, kun ajattelin miten iloiseksi tulen, kun koti on sitten vihdoin taas siisti ja puhdas. Edes hetken. Ja kyllä! Iloiseksi minä tulin! 

Tämä aihe on tainnut pilkahdella useammissakin edellisessä kirjoituksissani, miten koti ei nykyään ole ihan sen näköinen, kun itse sen haluaisi olevan.

Meillä on useammin koti vinksin vonksin ja heikun keikun, kun siistinä ja tip top. Ei siis todellakaan mikään katalogi -koti. Olen kyllä erityisen intoutunut sisustamiseen, mutta nyt ei ole oikein sen hohdokkainta kulta -aikaa. Kyllä se sieltä taas herää henkiin, kun on aika.

Mutta tänäpänä tilanne on se, että tavaroita on nostettu korkealle hyllyille, sekä tasoille ja jemmattu/tungettu kaappeihin. Useat kaapit on viritetty kiinni, ettei tavaroita aina revittäisi alas ja levitettäisi lattialle. Olkkarin matossakin on useampi, kuin yksi pissa. Kuivia hedelmiä löytyy mitä kummallisemmista paikoista ja ikkunoiden alaosat on kaiken kattavassa lähmässä. Leluja, autoja, palikoita ym. on ihan joka kolkassa, mihin niitä on vaan saatu pudotettua, työnnettyä ja muuten vaan jemmattua. Ja pyykin määrä..välillä tuntuu ettei vuori pienene sitten millään. Sitten kun se välillä ihmeen kaupalla pienenee, niin viikattavien puhtaiden pyykkien vuori on ihan valtava. Ja kyllä, kodinhoitohuonetta kun ei ole, niin olohuoneen sohva toimii sen roolissa. 

"Hei, tervetuloa kaikki meille tänään!" -lause on usein mielessäni! NOT. :D 

Minä kyllä rakastan emännöidä ja kutsua ystäviä kylään, mutta nyt on tuntunut välillä siltä, että jos joku meille vaikka ekstempore tupsahtaisi, niin ihmettelisi varmasti, että miten täällä kukaan pystyy tai ylipäänsä mahtuu elämään. 

Tämä ei ole valitusta, kerrompa vain. Ja välillä tulee olo, että halaisi luovuttaa koko kodin suhteen ja olla mahdollisimman paljon vaan muualla. Niin me ollaan nyt kesällä kyllä tehtykkin aika paljon ja täytyy sanoa, että kun me sitten ollaan täällä kotosalla muutamia päiviä, niin minulle iskee koti -ikävä. Kuulostaa vähän oudolta ehkä.. mutta siis tulee sellainen olo, että ei tämä nyt voi meidän koti olla. 

Tässä kohtaa moni varmasti miettii, että eikö toi nainen nyt osaa kotiaan siivota?! Osaa kyllä ja siivoaakin. Meillä vaan tällä hetkellä on vähän tällainen Torpedo -kausi meneillään. 

Eilen sitten vierähti kymmenen tuntia siivotessa. Juu. Pidin kyllä pienen tauon, kun käly miehensä kanssa pistäytyi kahvilla, kun heillä oli täällä päin asioista hoidettavana. Olin taas kokeillut tehdä jätskiä, uudella idealla ja maisteltiin sitä. Tämä onnistui nyt taas paljon paremmin, kuin edellinen jäde. Nyt vaan kävi niin, etten yhtään tehdessä kirjotellut ylös mitä määriä mitäkin massaan laitoin, joten jää resepti edelleen hautumaan mieleni syövereihin.

Kun ihanat kahvittelijat sitten jatkoivat matkaansa, jatkoin minä hommia. 

Imuroidessa tarttui vähän väliä joku sukka tai lelu imuriin, vaikka mielestäni olin hyvinkin tarkasti käynyt telkkutason, hyllyn ja sohvan aluset läpi ennen imurointia. Niitä vaan silti riitti. Pari kertaa piti noukkia imurin pölypussista joku sinne kolinalla eksynyt aarre. Yleensä joku legon osa. Minulla oli myös projektina kerätä pojan lelut pois olkkarista, missä hänellä tähän mennessä on niitä siellä hyllyssä (lattialla useimmiten) ollut. Hänen omasta huoneestaan jemmasin myös paljon leluja pois, millä ei juuri niin aktiivisesti tällä hetkellä leikitä. Niitä on paljon sellaisia, mitkä vaan leväytetään lattialle, mutta niillä ei leikitä. Myöhemmin esiin otettuna ne sitten tuntuvat taas uusilta. :)

Sohvan alta metsästetyt aarteet ennen imurointia

Löytyi niitä aarteita vielä imuroidessakin..Samassa sai Lego -täti pienen kasvojen kohotuksen

Täytyy  myöntää, että minulla tuli kyllä monta kertaa päivän aikana ikävä pikku touhulaistani, joka tätä ohjelmaa ja touhua minulle vauhdikkaasti aina järjestää. En nimittäin vaihtaisi mihinkään tätä tämän hetkistä elämän vaihetta. Välillä uuvuttaa niin maan paljon, mutta sitä kerkiää kyllä sitten myöhemmin lepäillä. Tämäkin on kuitenkin kullan arvoinen osa elämää, kaikkine extroineen. 

Oli kyllä silti niin huippua saada tehtyä asioita vauhdilla niin, ettei kukaan kulkenut perässä mitätöimässä työni tuloksia. Näitä tälläisia päiviä tarvitsee kyllä, että jaksaa sitten taas paremmin. 

Illalla siivoilun päätteeksi vähän herkuttelin kanasalaatilla. Lisäski hemmottelin itseäni vuohenmaitojuustolla. Se on "sallittua" silloin tällöin maltillisesti nautittuna. Aijai, kun se maistui herkulle salaatin joukossa. Jälkkäriksi napostelin ananasta ja tuoreita vadelmia, mitä oli jäänyt päivällä jätskin lisänä. Lisäksi olin onnistunut tekemään jotenkin erityisen herkkua raakasuklaata. Siitä kun ei aina tule yhtä hyvää, mutta nyt oli kyllä suhteutukset kunnossa. Nam. Minä niin nautin tällaisista pienistä omista hetkistä. Varsinkin, kun koti kiilsi ja tuoksui puhtaalta. Mieli oli niin hyvä. (On kyllä edelleenkin.) Eikös se joku mainos slogankin sano, että "puhdas koti vetää puoleensa".. Niinhän siinä sitten kävi, että se mieskin sieltä tuli reissusta kotia. Puhtaaseen kotiin.

Olisi kiva kuulla, jos mikään edellisestä siivousavautumisestani kuulosti jonkun korvaan tutulta? Varmaan ainakin useimmissa muissakin pikkulapsipeheissä saattaa olla vähän samankaltaista..uskaltaisin näin veikkailla?

Äitini kun toi tänään pojan takaisin kotiin, niin hän sanoi ovesta sisään tullessaan:

"Ompa täällä siistiä! Arvaappa muuten miltä meidän olkkari näyttää tällä hetkellä?" 

Ja arvaanhan minä. Tänään saattaa mummilla olla siivouspäivä..

-Tipi