Treffit

Kiitos kannustavista palautteista ja kommenteista, mitä olen saanut tänne blogiin ja muita reittejä tulleista myös. Kiitos mieheni siskolle Miralle, joka mainosti blogiani Facebookissa. Itselläni ei ole siellä profiilia, mutta oli mukava, kun hän mainosteli "onnenrusinaa"! :) 

Toivon pystyväni päivittelemään tätä ainakin kerran viikossa ja välillä toivottavasti useamminkin. Aika on melko rajallista, kun pojan hereillä ollessa ei koneella olo oikein mahdollistu ja silloin on muutenkin muiden touhujen aika. Tänään pystyn nyt päiväunien aikaan käyttämään tilaisuuden hyväksi, kun ei ole mitään akuuttia tai pakollista tekemistä. Päiväruoan tein jo eilen valmiiksi, että nyt ei tarvitse siitä huolehtia. Meillä oli aika tapahtumarikas viikonloppu ja ajattelin palata niihin tunnelmiin hetkeksi. 

Niin kuin jokaisella parilla, myös meillä on oma tarina ja siihen on kuulunut jos jonkinlaista draamaa ja käännettä. 

Aina ei ole mennyt ihan niin kuin Strömsössä.. Voin kertoa siitä tarkemmin jossain toisessa postauksessa. Se on suureksi yllätykseksi lempitarinani ja koen myös velvollisuutta jakaa sitä eteenpäin. Armo ja anteeksianto on suuressa roolissa. Tulee kiitollinen ja noyrä mieli, kun mietin tapahtuneita. Kaikki ei aina ole ollut ihan hyvin ja on ollut aikoja, kun otsa on ollut kurtussa pidempiäkin ajanjaksoja.
Nykyään ollaan erottamattomat. Meillä on perusasiat kunnossa ja viihdytään tosi hyvin yhdessä. Ollaan toistemme parhaatystävät. :)

Me vietetään kotona paljon aikaa yhdessä ja meillä on omat yhteiset juttumme. Viime aikoina ei kuitenkaan olla kovin usein käyty missään kodin ulkopuolella ihan vaan kahdestaan. Oikeastaan niitä kertoja on ollut pojan syntymän jälkeen, eli kohta kahden vuoden sisällä ehkä korkeintaan viisi kertaa..
Tiedän, se on aika harvoin. Yleensä, kun jotain menoa kuitenkin olisi tiedossa, niin tulee jotain esteitä. Niklakselle työvuoro tai sitten tullaan kipeäksi, joko yksi meistä tai koko porukka. Lisäksi Niklas on maajoukkue tason nyrkkeilijä, joten usein viikonloppuisin on myös leirejä tai kisoja. Viikolla illat menee treeneissä. Kumpikin on usein melko väsyneitä ja silloin on kaikista helpoin jäädä kotiin. Usein se on oikeasti  myös paras ratkaisu siihen kohtaan. Lepo. Vaihtelu kuitenkin virkistää.
Edellisen kerran, kun oli jo pidempään suunnitelmissa jättää poika kotiin hoitoon, niin se päivä menikin ihan kokonaan uusiksi. Vietettiin se lastensairaalan päivystyksessä. Aktiivinen poika kun heilutteli aamupäivällä eteisen peiliä, niin että se putosi hänen varpaansa päälle. Se oli kamala tilanne, verta roiskui ja varvas repsotti. Itku ei meinannut loppua pojalta, eikä äidiltäkään. Kynsi irtosi ja varvas jouduttiin tikkaamaan. Loppu hyvin. Päivä oli kuitenkin kaikenkaikkiaan niin uuvuttava, etten jaksanut enää lähteä minnekkään ja halusin muutenkin jäädä pienen varvaspotilaan kanssa kotiin. Alunperin olin kyllä kovasti lähdössä illan viettoon. 
Mutta vaikka kotonakin ollaan viihdytty ja vietetty kahdenkeskistä aikaa, niin silti
pidemmän aikaa on tuntunut siltä, että pitäisi käydä "treffeillä" useammin kodin ulkopuolella. Se olisi hyvä ihan kaiken kannalta.
Ja jotenkin kummallisesti Joululahjaksikin tuli useampi leffalippu..14 kpl Finnkinon Joululippuja. Jep! 

Joululahjaliput.

Ehkä se oli pieni vihje myös perheeltä. Melkeen jokainen oli muistanut meitä leffalipuilla. Nyt niitä sitten riittää useampaankin leffa -iltaan. :)

Oltiin päätetty, että viime viikon lauantaina startataan leffaralli ja mennään katsomaan joku elokuva. Niklas oli saanut myös järjästettyä meille sisäänpääsyn Rudyn a.k.a Ruudolfin a.k.a Asfalttisoturin ja Karrikoiran keikalle Korjaamolle. Huippu tilanne! 
Olen ollut Ruudolf -fani "Vaimo" -levystä lähtien, mutta viime vuosina en ole monellakaan keikalla ollut ja en osaa enää biisien sanoja ihan ulkoa. ;)  Hänen keikalla olin viimeksi 3 vuotta sitten. Nyt oli niin kiva mennä ja kuulla samalla Karrikoiraakin, jolta juuri ilmestyi uusi levy, missä on lyriikoissa mahtavaa pilkettä.

Vanhempanikin olivat innoissaan, kun ensimmäisen kerran kysyin, josko poika voisi tulla yökylään heille. He asuvat meistä kilometrin päässä. Aiemmin he ovat tulleet meille katsomaan poikaa, jos ollaan oltu jossakin Niklaksen kanssa ja he ovat olleet pari kertaa yönkin yli, mutta nyt olisi ensimmäinen kerta mennä isovanhemmille yksin. Minuakin jännitti, mutta olin myös innoissani, mm. siitä, että aamulla saisin nukkua pidempään. Odotin tosi paljon lauantaita.
perjantai iltana alkoi kuitenkinkin olemaan pientä draamaa. Pienimies löi päänsä pahasti kylvyssä ollessaan ja otsaan tuli pyöreän Joulukonvehdin kokoinen patti. Taas soitettiin päivystykseen, missä taidetaan kohta olla jo melko tuttuja. Poika on hyvin vilkas touhuilija ja meillä sattuu ja tapahtuu. Sieltä annettiin ohjeita ja käskettiin seurailla vointia. Selvittiin säikähdyksellä ja mitään aivotärähdysoireita ei onneksi ilmennyt. Väsynyt pieni nukahti pitkän itkun jälkeen sohvalle kainaloon. Oma mielenikin oli vähän matalalla loppu illan, katsottiin kuitenkin vielä piristykseksi jakso Frendejä ja syötiin aiemmin pilkotut dippivihannekset. Tiedettiin, että yö tulisi olemaan katkonainen, kun herättelisimme poikaa ohjeidenmukaisesti 2h välein. Aamulla mussukka oli iloinen touhulainen ja kaikki vaikutti olevan hyvin. Päiväunilta herätessä hän oli kuitenkin kiukkuinen ja ihan helotti. Mittasin ja kuumettahan se oli. Tuli pieni Deja Vu ja ajattelin, että miten aina voi käydä jotain kurjaa, kun ollaan lähdössä jonnekkin. Taas taitaa jäädä illan menot menemättä, en millään raaski jättää potilasta ja lähteä itse pitämään hauskaa. Itselläni oli lisäksi huonosta yöstä johtuen kamala päänsärky.


Muutama tunti kului. Vanhempieni, sekä Niklaksen vakuuttelut saivat minut päättämään, että lähden kuitenkin. Poika olisi hyvissä käsissä ja varmasti itsekkin innoissaan vaihtelusta. Hän torkahti alkuillasta uusille unille isin kainalossa pötkötellessä. Kuume oli laskenut sillä aikaa. Pappa ja mummi tuli hakemaan poikaa ja hän vilkutti meille innoissaan lähdön merkiksi. Tuli itsellekkin parempi mieli. Päänsärky kuitenkin oli niin kova, ettei ajatus kulkenut. Niklas antoi pienen niska-hartia hieronnan ja olo helpottui sen verran, että pääsin lähtökuntoon. 

Leffassa ollessa en voinut kuitenkaan pitää silmiä auki, kokoajan pahenevan päänsäryn vuoksi. Lääkekkään ei auttanut. Nopeissa kohtauksissa ja lähikuvissa meinasi oksennus lentää ja elokuva meni kuunteluksi. Onneksi elokuva oli kotimainen suht kevyt hömppä nimeltä "Kaappari", eikä mikään niistä ulkolaisista mitä oltiin alunperin suunniteltu menevämme katsomaan. Esim. kolmentunnin mittainen "Hobitti". Nojasin sitten silmät kiinni Nikun olkapäähän, villatakki pään päällä ja kuuntelin elokuvan lähes alusta loppuun. Se meni ihan mukavasti niinkin. 

Kaapparia katsomassa.

En antanut muutamien sivuseikkojen lannistaa, edessä oli kuitenkin vielä odottamani keikka. Lähdettiin suuntaamaan paikan päälle. Kirpsakka pakkasilma teki siinä kohtaa todella hyvää päänsärylle ja se väistyi melkein kokonaan. Saavuttiin Korjaamolle. Hetkeä ennen keikan alkua tajusin, että en ole näkemässä koko hommasta mitään muuta, kun ihmisten selkiä ja kyynärpäitä. Tavallista minulle. En vaan ollut muistanut, että puolentoistametrin rungollani ei kauheasti ylensäkkään keikoilla näe. Viimeisimmästä keikasta oli jo aikaa, enkä muistanut aluksi miten olen yleensä toiminut. Sitten mieleeni muistui, että muutaman kerran olen päässyt miksaajan korokkeen nurkkaan seisomaan. Kokeilin onneani myös nyt. Se ei tällä kertaa sopinut miksaajalle. Hän kertoi pelkäävänsä piuhojen puolesta, ne ei ollut kovin turvallisen näköisesti muutenkaan. Ymmärsin kyllä. Takaisin siis selkiä tuijottelemaan.

Tiesin, että mieheni on kekseliäs. En kuitenkaan osannut odottaa häneltä seuraavaa.
Niklas lähti jonnekkin ja sanoi, että tulee kohta takaisin. Hetken odoteltuani näin, kun hän tulee takaisin limpparikori mukanaan (oikeasti ehkä kaljakori, mutta halusin ajatella sen olevan limukori). Tuo kyseinen limukori oli iltani pelastus! Tulin niin iloiseksi ja ennen kaikkea olin niin ylpeä Niklaksen keksinnöstä! En olisi itse parempaa voinut keksiä! MINÄ NÄIN! Näin muutakin kuin selkiä, niskoja ja kyynärpäitä! Olin saman mittainen kun Niklas! Yletyin antamaan pusunkin ilman kurotteluja! ;) Mahtavaa! Tämä käänne sai unohtamaan kaiken muun ja loppuillan olinkin vain yhtä hymyä! Huipputreffit ja parasta seuraa! Poikien keikka oli myös viihdyttävä, niin kuin aina. Neroja sarallaan kumpikin.

Illan pelastaja, nokkela -Niklas limpparikorineen! :)

Yökyläilijälläkin oli mennyt paremmin, kuin hyvin! Kaikki siis sujui vastusteluista huolimatta loppujenlopuksi erinomaisesti! Jee! Kotona illalla Pojalla nousi taas kuume ja nenä vuosi. Ikenistä tuli verta ja yhdistettiin kuumeilut, ruokahaluttomuus ja muut oireet hampaiden tuloon. Takahampaat puuttuu vielä. Ehkä pian taas ukkelille ruoka maistuu ja hampaidenharjaus onnistuu. :)

Kuumepotilas kaivaa rusinoita askista.

Kerron tähän lopuksi vielä, että meillä on ollut ilmassa muuttosuunnitelmia. Tämä koti on todella hyvä meille, mutta sydämet halajaa Herttoniemenrantaan. Tykätään siitä alueena tosi paljon ja ollaan ennenkin asuttu usemmassakin asunnossa siellä. Suurin syy kuitenkin on se, ettei Niklaksen tarvitsisi ravata 2-3 krt päivässä Herttoniemeen, jos haluaa välissä tulla kotiin. 
(Meiltä kotoota on metromatkan verran sinne.)

Meillä oli yksi asunnonvaihtomahdollisuus tässä ja tarkoitus oli vaihtaa asuntoja 1.3. Sopimusta ei vielä kuitenkaan ollut, muuta kuin sanallinen. Muuttolaatikotkin oli jo keritty hankkia. Meistä riippumattomista syistä saatiin eilen kuulla, että muutto Herttoniemenrantaan ei tule mahdollistumaan. Aluksi harmitti paljonkin. Sitten asiaa mietittyä tajuttiin, ettei niin vaan ollut tarkoitus käydä ja meille on luvassa jotakin muuta. Meillä on hyvä koti nyt tässä. Turha hötkyillä.

Nyt kun ei menekkään seuraavat viikot pakkaillessa, voinkin taas keskittyä näpertelyihin ja keskeneräisiin projekteihini. Tässä esimakua yhdestä meneilläänolevasta projektista. Keittiön pinnatuolien maalaus. 

Keittiön pinnatuolit on tämänhetkinen maalausprojektini.

Iloista ja aurinkoista päivää jokaiselle! On niin ihanaa, kun se taas paistaa! Kevätaurinko..<3