torstai 31. tammikuuta 2013

Päivätanssit

Toissa yönä ei turhia nukuttu. Meillä oli bileet. Ei siis ihan täällä meidän asunnossa, mutta meidän talossa kerrosta ylempänä. Nimittäin Matilla ja Mervillä. Ne ei oo niiden ihan oikeat nimet, mutta kovasti tavoiltaan muistuttavat heitä silloin muinoin. Lempinimet minulle infottiin jo heti alkuun edellisen asukkaan toimesta ja olen hyvinkin samaa mieltä. Naisella on mahtava röökibasso, joka raikaa läpi talon rakenteiden ja miehen jurriset -jutut kantautuvat kovaa muuten vaan. Kalja ilmeisesti maistuu ja varmaan vähän muutakin nappailevat. Aamulla vielä 7.30 kuului laskuhumalaista riitelyä ja itkua. Taitaa niillä olla joskus kaveritkin kylässä, mutta osaavat ihan keskenäänkin pitää hyvää meteliä. Näin naapurin korville ei niin kiva juttu. Valvottiin 3.30-5.30. 
Tuskimpa he tänne minun blogiini eksyvät, mutta jos itsensä tunnistavat, niin terkkuja! Oltiin hengessä mukana! (Ei ihan omasta tahdosta kylläkään). 
Eikä ne ollut ekat tällaiset bileet, enkä usko viimeisiksikään.
Niklas on parit illanvietot heiltä käynyt keskeyttämässäkin, mutta viime yönä ei vaan jaksanut.
Tämä siis vaan pohjustuksena sille, että aamulla oli silmät normaalia enemmän sikkuralla.

Meillä on Ludan kanssa lähes viikottain ainakin kerran viikossa päivätanssit. Ne alkaa yleensä minun aloitteesta. Yleensä jos olen vaan todella iloisella tuulella, aurinko paistaa ikkunasta ja kaikki tuntuu olevan kohdillaan. Hyväntuulen tanssit siis. :)
Tai joskus on tanssit silloin, kun minua väsyttää tosi paljon ja kuitenkin täytyisi jaksaa touhuta koko aamupäivä ennen päiväunia. 
Eilen meillä oli tanssit tästä jälkimmäisestä syystä.
Useimmiten me kuunnellaan J.  Karjalaista. Tykkään hänen tyylistään laulaa ja sanoituksista myös. Kuunnellaan me paljon muutakin, mutta me alotetaan aina J. Karjalaisen "Sekaisin" kappaleella. Se on meidän biisi. (Nikun ei onneksi tarvitse olla tästä katkerana, meillä on hänen kanssa omat kappaleemme). Laulan laulua Karjalaisen mukana Ludalle. Joskus Luda on sylissä ja kikattelee, joskus pidetään käsistä kiinni ja heilutaan. Eilen Luda oivalsi tanssiessa pyöriä oman akselinsa ympäri. Mussukka.
Olen koittanut opettaa ilmakitaralla soittamista, mutta se ei ole vielä uponnut. Ilmakitara on oma lemppari -liikkeeni askeettisen roboottikäsi -liikkeen lisäksi.
Välillä pistän korkkaritkin jalkaan, se on tosi hauska piristys muulloinkin kotona ollessa, vaikka imuroidessa! Yleensä meillä on kummallakin vielä yökkärit päällä joraillessa.
Parasta tanssiessa on se, että tulee niin hyvä mieli ja huomaakin piristyneensä. Ludakin tykkää, se ei siis ole vaan minua varten. Ensimmäiset yhteiset tanssit meillä oli reilut puolitoista vuotta sitten. Heräiltiin yhdessä päikkäreiltä ja kun avasin silmät, tunsin olevani maailman onnellisin pikkuinen nuhru -ukkeli kainalossani. Saman tien päässäni lähti soimaan tämä kyseinen "sekaisin" -kappale ja aloimme tanssimaan. Näky oli niin ihana minun vinkkelistäni katsottuna ja onneksi sain sen ikuistettua puhelimen kameralle. Silloin olin kyllä myös sekaisin väsymyksestä, mutta vielä enemmän pienestä ihmisestä ja onnesta!

Suosittelen päivätansseja kaikille! Vaikkei just tuntuis sillä hetkellä iloiselta, niin johan unohtuu murheet hetkessä ja huomaat hymyileväsi. :) Ja nyt ihan näin meidän kesken voin paljastaa, että olen harrastanut tätä yksinkin ennen Ludaa. Tämä ei siis välttämättä vaadi seuraa. Ja jos ei omista minkään valtakunnan musiikkimasinaa, aina voi itse laulaa!



"Jotkut menee sekaisin rock'n'roll-musiikista
Jotkut menee sekaisin alkoholista
Hei beibi, menen sekaisin sinusta

Jotkut menee sekaisin kuusta
Jotkut menee sekaisin jostain ihan muusta
Hei beibi, menen sekaisin sinusta

Sinä sekoitat minut
Paremmin kuin mikään muu
Tämä hullu maailma
Hetkeksi unohtuu.."

- J. Karjalainen 


Muutamaan kertaan jo olen maininnut kertovani minun ja Nikun kuvioista. Syy miksi haluan siitä kertoa on se, että ihmeitä tapahtuu ja ihmiset voivat muuttua. Suurin syy, miksi tahdon tästä kertoa on se, että kun meillä oli tosi vaikeaa, niin rukoilin Jumalaa: "Anna tulla mitä tahansa! Kunhan joskus vaan tästä selvitään. Ja kun selvitään, niin aion kertoa sen kaikille, mitä sinä meissä teit."  Haluan pitää lupaukseni.
Ja myöskin siksi, että ne ketkä lukevat blogiani, tietävät mistä on tultu tähän hetkeen.

Joskus teinimpänä ajattelin, että sitten vasta voin olla elämässäni onnellinen, 
kun minulla on mies.
Olin kova tyttö ihastumaan poikiin ja vedin täysin tuntein. Nämä tunteet veivät elämääni eteenpäin ja kun sitten ei tullutkaan joskus tunteita takaisin, romahdin. Täytyy pistää kyllä vähän teiniydenkin piikkiin, olihan se sellaista tunteiden vuoristorataa muutenkin. Oman paikan hakemista.

 Olin kuitenkin JO 20 vuotta, kun tapasin Nikun. Silloin mielestäni olin jo ihan aikuinen. Niku oli kahdeksantoista, ei siis enää alaikäinen. Ihan aikuinen hänkin. ;)
Kun Kotkassa (Nikun kotikaupunki) käydessäni tapasin ensimmäisen kerran Niklaksen, se hetki oli kun elokuvissa! Polvissa notkahti. Enkä muuten valehtele. Olin myyty ensi hetkestä. Unelmieni mies.
Voi sitä hetkeä.. Menin reippaana tyttönä heti esittelemään itseni. Päätin samalla, 
että hän on minun. :D
 Hyvä päätös, se piti. Pian oltiin kun paita ja peppu, lakki ja reppu, takki ja heppu..
mitä näitä nyt on. Lyömätön tiimi kuitenkin! 
No joo..ekat puoli vuotta. Sitten jo alettiin riitelemään siihen malliin, että ei se enää niin kivaa ollut. Mutta silloin kun ei riidelty, oli taas niin ihanaa. Vajaa vuosi seurusteltiin ja Niku kosi. Ajattelin: 
"Ihanaa! Unelmaani kohden!
Tämä ruskeasilmäinen nuoirimies tekee minut onnelliseksi, SITTEN kun menemme naimisiin. Siitähän tässä on vaan kiikastanut. Kaukosuhde ja kaikkea. Naimisiin tässä piti mennä ja asiat korjaantuvat, naps!"

Valittiin hieno päivämäärä 070707. (Yllättäen muutama muukin oli valinnut saman päivän.) 
Alettiin järjestää juhlia ja välillä riideltiin taas niin, että mietittiin kumpikin, että kannattaako enempää järjestää.. tuleeko tästä sittenkään koskaan hyvä.
Päätöksessä kuitenkin päätettiin pysyä. Naimisiin me mennään!

Hääpäivä oli tosi ihana! Se oli oikeasti niin hieno! Ja vaikka satoikin välillä, niin juhlat onnistui paremmin, kuin hyvin. Kaikki meni nappiin. Ja sain vihdoin Nikun omakseni. 



Yhteinen elämä alkoi ja minulla oli omat pilvilinna -ajatukset avioliitosta. Nikulla sitten omansa. Minä ajattelin, että nyt tehdään kaikki yhdessä ja joka päivä korvista nousee sydämiä. Niku ajatteli, että nyt hän voi mennä ystäviensä kanssa enemmän ja muutenkin tehdä niin kuin huvittaa. Hän oli kotoota muuttanut nuorimies, ei häntä näin vain kahlittaisi. Kaksi ääripäätä siis. Eihän siinä hyvä ollut sitten kummankaan. Toinen meni ja toinen itki.
 Niku alkoi ihmetellä, kun minusta tuli kauhea nalkuttaja. Koskaan ei ollut hyvä. Eikä oikeasti ollutkaan.
Eihän siitä mitään tule, jos kuvittelee löytävänsä onnen vain toisen kautta. 
On elettävä itsekkin.
Eikä kyllä Nikunkaan meininki ollut mitään kypsän, sitoutuneen aviomiehen menoa.
Jälkeenpäin tajusin, että olin ihan läheisriippuvainen Nikusta. Elin sellaisena ameebana kiinni hänen kyljessä ja hengitin sitä kautta. Loppujen lopuksi Niku sitten yritti vaan tukahduttaa tämän ameeba -tartunnan siitä kyljestä. Päästä minusta eroon. Siitä oli haaveilemani onni kaukana.
Meidän riidat muuttui krooniseksi ja olin siinä vaiheessa vaan enää hailakka haamu iloisesta itsestäni. Sairastelinkin koko ajan. Töissäkin sain työkavereilta ansaitun lempinimen "saikku -Tiia". Olin vuonna 2009 enemmän sairaslomalla, kun töissä. Joskus riitojen jälkeen lähdin yksin kävelylle ja päätin, että kävelen rantaa pitkin niin pitkälle, että hukun. Tai katselin kellosta, että vieläkö metrot kulkee, jospa hyppäisin alle. 
Ei ihan järki enää kulkenut terveen lailla.
Sitten koitti marraskuinen perjantai. Niku oli aloittanut koulun Pajulahdessa ja oli siellä ensimmäisen kouluviikkonsa. Odotin perjantaina miestä kotiin, tekemäni makaroonilaatikon kanssa, mutta hän kertoikin, että oli viikon aikana päättänyt, ettei enää tarvitse minua elämäänsä. Ei haluaisi enää tulla kotiin ja menikin sitten koulusta viikonlopuksi suoraan Kotkaan vanhemmilleen mietiskelemään.

Silloin mulla pimahti ja aloin pakata laukkuja. En ansainnut tälläistä! Olinhan tehnyt ihan kaikkeni ollakseni täydellinen vaimo! Tein aina ihan kaiken Nikun puolesta. Unohdin vain itse elää.. Mutta sinä perjantaina pakkasin Niklaksen jokaikisen vaatekappaleen likapyykkejä myöten kassiin ja laitoin parvekkeelle odottamaan noutajaa. Perään pistin tekstiviestin:
"Sun laukut on nyt pakattu. Päätä haetko ne vai mennäänkö ulkopuolisen kanssa selvittämään tilanne."

Mä en ikinä, ikinä, ikinä elämässäni ollut ajatellut eroavani. En ikinä olisi kuvitellut sen tapahtuvan minulle. 
Se oli täysin periaatteitanikin vastaan.
Niklas vastasi mietinnän jälkeen, että hakee kamansa ja muuttaa ystävänsä luokse 
"Ei tässä ole enää mitään puhuttavaa." 
Se oli siinä se liitto. Mitään asioita ei koskaan selvitetty. Jäin nallina kalliolle. 
Olin yksin ja onneton.
Niklas sanoi vielä, että ei rakasta minua, ei ole varmaankaan koskaan oikeasti rakastanut ja ei todellakaan enää koskaan tulisi rakastamaan. Karua kuulla. Lähti tuhkatkin pesästä.

Jäin siis yksin selviytymään. Elämä oli pyyhkäisty mattona jalkojen alta. Kaikki mihin olin nojannut, oli mennyttä. Kaikki mitätöity. Se oli kuin Niklas olisi kuollut minun elämästä. Oikeasti vaan sillä erolla, että hän vielä eli ja inhosi minua..
Asuin Joulun yli vanhempieni luona. En voinut yksin mennä meidän kotiin. Seinät siellä huusi: "Sut on jätetty, sä olet yksin. Sä olet epäonnistunut, typerys!".
Mä en varmaan olisi selviytynyt ilman perhettä ja ystäviä. Mutta olin niin tyhjä ja rikki, että ennen kaikkea ilman Jumlaa en olisi jaksanut enää elää. Hyvä, kun henki enää minussa pihisi. Toivoin kyllä salaa, ettei sekään enää pihisisi. Toivoin saavuttavani sen sillä, että en enää juurikaan syönyt mitään. Hiljaiset rukoukset piti minut kuitenkin hengissä ja se, että ihmiset ympärillä tarkistelivat tilaani. Muuten olisin vaan kuihtunut peiton alle värisevin luin. Siis oikeasti.

Kun sitten ajan kanssa vähän voimistuin, muutin takaisin kotiin ja jääkaapistakin heitin vihdoin roskikseen sen erittäinkin pahasti homehtuneen makaroonilaatikon vuokineen päivineen. Sen Nikulle 2 kk sitten valmistamani. Kuulin myös samoihin aikoihin Nikun aloittaneen uuden suhteen. Se hajoitti kyllä.
Jonkin ajan kuluttua kirjoitin Nikulle kirjeen jossa kerroin, että en enää roiku hänessä. Semmoisen "hyvää loppuelämää sulle" -tyyppisen kirjeen. Katkerana kuitenkin tilitin, että minua ei olisi saanut kohdella huonosti. Perään listasin asioita, mitä hän oli saanut minut kokemaan. mm. että olisin tyhmä tai ruma. En kokenut yhdessä olomme aikana olevani kovinkaan kaunis hänen seurassaan ja tunsin katseestakin, etten kelvannut. Ei semmoinen itseluottamusta lisännyt. Siksi kirjoitin perään myös listan, mitä samalla puhuin myös itselleni: 
"Minähän olen kaunis, sydämellinen, hauska, fiksu, huumorintajuinen jne.." 
Ihan kaikkea, mitä hyviä piirteitä ihmisessä ikinä voisi edes olla. Vaikka en kaikkea sitä olisikaan. Mutta se auttoi ja rupesin uskomaan itse myös niihin asioihin. Hyvä kirje siis. Myöhemmin kuulin kyllä, että Niklas oli sen repinyt. Mutta mikä tärkeintä, minua se auttoi jatkamaan eteenpäin! ;)

Asioista ei edelleenkään oltu puhuttu mitään ja olin ilman Niklasta selvitellyt omaa osuuttani asiaan. Kävin terapiassakin. Se teki tosi hyvää ja siitä alkoikin mielenkiintoinen, mutta raskas matka minuun itseeni. Sain sieltä tosi hyviä eväitä. Pääsin taas jaloilleni. 
Aika oli ehdottomasti elämäni raskainta. Eikä sitä helpottanut seikka, että aineenvaihduntani oli mennyt totaalisen lukkoon syömättömyyteni takia ja vastareaktiona olin normaalipainoni lisäksi saanut vielä yli 10 lisäkiloa. Lähinnä kipeän tuntuista nesteturvotusta. Niveliinkin koski. Voin kertoa, että nuorta naista tässä kohtaa viimeistään alkaa masentamaan. 
Lääkäri kertoi vievän vuoden päivät, ennen kuin tilanne tasaantuisi. Jes.
Lisäksi minulle puhkesi aikuisiän akne. Sehän siitä hetkestä vielä puuttuikin. Yritin pysyä positiivisena, mutta olin oikeasti todella masentunut. En ennen sitä ollut koskaan ymmärtänyt masentuneita ihmisiä. Ajattelin, että jospa he nyt vain alkaisivat hymyilemään, niin kyllä se siitä iloksi muuttuisi. Mutta nyt ymmärrän, mitä se on..siitä ei pelkästään päivätansseilla pääse yli.

Olimme kaikenkaikkiaan lähes vuoden pitämättä mitään yhteyttä. Se aika oli ollut yhtä kipuilua. Olin kuitenkin oivaltanut itsestäni todella paljon asioita ja vihdoin tajunnut, ettei onnea löydä toisen ihmisen kautta. Täytyy ensin oppia seisomaan omilla vahvoilla jaloillaan. Niin vaan voi olla toisen tasavertainen puolisko.
 Nikulla on tältä kyseiseltä ajalta oma tarina kerrottavanaan. Mutta lyhkäisesti, ei elämä hänelläkään helpoksi muuttunut eron myötä. Ei se onnistunut, että jätti vaan kaiken taakseen. Ei unohtaminen onnistunutkaan. Hetken oli muka parempi, mutta ei sittenkään. Hänellä oli myös rankka vuosi takana syömishäiriöineen ym. Mutta kun hän oli tajunnut, kenen puoleen kääntyä, kun mikään muu ei enää auttanut, niin solmut alkoivat aukeamaan. Niklas oli alkanut taas rukoilemaan. Hän katui, mitä oli tehnyt minulle ja minkälainen oli ollut. Halusi pyytää anteeksi ja selvittää asiat.

Ensin en uskonut hänen muuttuneen, mutta kun tapasimme pitkän ajan jälkeen, näin hänessä todella aidon muutoksen. Hän oli juuri sitä, mihin joskus rakastuin, mutta paljon enemmän. Ne piirteet, jotka olin silloin aluksi hänessä nähnyt, olivat nyt tulleet vielä voimakkaammin takaisin esiin. Ja ne silmät. Ne oli lämpöiset ja aidot. Viimeksi ne olivat jäätävän kylmät.
Huomasin, että hän katui oikeasti ja oli kasvanut mieheksi. Vihdoinkin oikeasti siksi unelmieni mieheksi.:)
Monien kiemuroiden ja sattumien kautta, päätettiin että mennään selvittämään asiat yhdessä pariterapiaan. Ensimmäisen käyntikerran jälkeen päätettiin, että me yritetään uudestaan. Oli todella outoa seurustella ex -miehensä kanssa ja vielä salassa, kun en halunnut aluksi kenkään tietävän yhteenpaluusta. Olihan Niklas ollut vielä hetki sitten elämäni k*sipää.

Onneksi päätettiin palata yhteen. Päätettiin myös mennä uudestaan naimisiin kuukausien "koeajan jälkeen". Kihlat jäi tällä kertaa välistä. Kesällä 2010 meillä oli hissukseen pieni siunaustilaisuus Herttoniemen rannan aallonmurtajalla. Paikalla oli vain muutama ystävä ja perheet. Niin ja meille tärkeä pastori, joka yhdessä seurakunnan tapahtumassa (minne "sattumalta" menimme) ympäripuhui meidät menemään pariterapiaan. Pisteet siitä hänelle. ;) Yhdet kermakakkuhäät olimme jo viettäneet, niin tämä tuntui hyvältä ratkaisulta juhlistaa tilannetta nyt kaiken jälkeen. Minusta kaikki tapahtunut oli armoa. 
Jumalan hyvyyttä. 


Jokaisella on oma tarina. Tämä oli lyhennettynä meidän tarinan alku.

Jokainen elämäntilanne ei hymyilytä. Uskon kuitenkin, että ihminen on niin kovaa tekoa, että kestää välillä suurempiakin taakkoja, kuin itse uskoisi.
Ja kun selviää taakastaan, jaksaa taas seistä entistä vahvempana.
Niin ja hymyillä. 

Voimia loppuviikkoon!

maanantai 28. tammikuuta 2013

Leivontaa ja luistelua

Ihanaa, miten paljon olen saanut palautetta blogista! Lämmittää mieltä. On tosi kiva ollut saada myös kommenteja ihan tänne blogiinkin. On mukava tietää, että joku käy näitä kirjotuksiani lukemassa ja vielä kaikenlisäksi viihtyy! :) Ja ettei tämä ole ihan vaan minun yksinpuheluani. Olisi kiva jatkossakin saada kommentteja ja palautetta. 
Ja kehitysideoita myös! Niin ja kiitos taas jokaiselle blogin linkkiä jakaneelle! 

Uusi viikko on taas alkanut, toivottavasti viikonloppu oli muillakin leppoisa! :)

Alun perin oli kovasti tarkoituksena, että Nikulla olisi ollut viikonloppuna kisat Lahden TUL -turnauksessa. Flunssa kuitenkin iski ja on ihan turha lähteä kehään puolikuntoisena. Vietettiin siis perheen kesken viikonloppua. On ihanaa, kun Niku on kotona meidän kanssa. 

Kisojen peruuntuminen tiesi myös siis herkkupäivää ja sain tilaisuuden leipoa vähän herkkuja. Uuden Leivotaan -lehden innoittamana päätin tehdä 
Nougatpaloja ja Vaniljafudgeja limetillä.
Nougatpalojen kanssa samalla aukeamalla houkutteli vielä kuva Sitruunaruuduista. 
Ohje oli helppo ja nopea, joten päätin vielä niitäkin kokeilla. Kaikki onnistui hyvin! :)

Tekstin lopusta löydät kaikkien kolmen herkun ohjeet.



Anopilta Joululahjaksi saatu sähkövatkain toimii niin hyvin
entiseen rikkinäiseen sötköttimeen verrattuna

Olen keliaakikko, joten leivon aina gluteenittomasti. Monet reseptit voi kääntää ihan suoraan tavallisesta gluteenittomaksi käyttämällä vain gluteenittomia jauhoja vehnäjauhojen tilalla. Joitakin reseptejä täytyy kokeilla useamman kerran, ennen kuin onnistuu. Yleensä leivon Sunnuntai -merkkisillä vaaleilla gluteenittomilla jauhoilla ja joskus käytän seassa kaurahiutaleita tai kaurajauhoja. Kaikki keliaakikot eivät voi kuitenkaan syödä kauraa. Jos teen leipää tai pizzaa, niin käytän karheampia gluteenittomia jauhoja tai jauhoseoksia. Usein ainakin makeat leipomukset ovat parempiakian gluteenittomana. Kakut varsinkin tulee jotenkin täyteläisemmiksi. Pullaa en ole koskaan vielä kokeillut, siitä en voi sanoa mitään. Enkä ole koskaan muidenkaan tekemänä syönyt kotitekoista gluteenitonta pullaa, se ei kai ole ihan niin helppoa saada onnistumaan hyvin. 
Täytyy siis vain kokeilla joskus. 


 Mussukka osallistui leivontaan omalta osaltaan esipesemällä likastuneet työvälineet

Mutta takaisin herkuttelu -osioon.. Fudget oli ihan älyttömän hyviä ja kun niitä pilkkoi ja laittoi vaniljajätskin sekaan, niin tuli superherkkua. Nikun mielestä Nougatpalat sopi jätskin kanssa paremmin ja fudget maistui hyviltä ihan sellaisenaan. Sitruunaruudut tein eri tavalla kun ohjeessa ja paistoin sen ihan normi piirakkana pyöreässä uunivuoassa. 
Niistä ei siis tullut ruutuja. Toimi hyvin niinkin. Siitä tuli ainakin gluteenittomana vähän mutakakkumainen koostumus. Tykkäsin! Sitruunapiirakka oli seuraavana päivänä vielä parempaa, kun oli saanut jäähtyä ja rakenne oli muuttunut yön aikana jääkaapissa paremmaksi leikata. Poikakin sai aamulla maistaa sitruunaherkkua ja se maistui sulopäälle hyvin! Hän ei kovin usein saa herkkuja, silloin tällöin jotakin. Myöhemmin aletaan pitämään kerta viikkoon herkkupäivää. Joulun aikaan hän keksi joulukonvehdit ja hänet nimettiin pikku suklaavarkaaksi. Nappaili niitä salaa pöydästä (useimmiten kääröineneen päivineen), aina kun silmät muilta vältti. Ihmekkös tuo. Suklaa on minustakin suurinta herkkua! 

Pienin herkkusuu ja sitruunapiirakka

Lauantaina iltapäivällä minun isä (Ludan pappa) vei meidät luistelemaan Puotilan matkaluisteluradalle. Rata on 2 kilometriä pitkä. Niku ja pappa otti homman treeninä, minä ja Luda ulkoilun kannalta. Vedin ludaa siis pulkassa perässäni. Me tehtiin pikkusen kanssa vaan yksi kierros ja se riitti hyvin meille. Puolessavälissä kierrosta Luda tietysti nautti eväitä (oli muutenkin jo välipalan aika). Eväshetki oli minulle pienenä aina homman huippu! 
Eväs hetki, paras hetki. Eväänä oli banaania ja Småfolkin Abc -keksejä, ne on hänen lemppareita. Niku taisi luistella kierroksen viisi kertaa ("kevyempi" treeni näin flunssaisena..) ja pappa muutaman kierroksen. Oli kivaa, mutta lopuksi alkoi kurja lumipyry ja poikaakin alkoi jo väsyttämään. Itse en edes muista milloin luistelin viimeksi (muistaakseni 2007?). Oli kivaa luistella pitkästä aikaa.

Iphonen kamera ja iltahämärä. Ei ihan paras kuvanlaatu, mutta ei se menoa haitannut

Viimeviikolla minua aika -ajoin harmitti se, että meidän muutto peruuntui. 
Harmitti monesta syystä: 
Nyt Nikun päiviin ei tullutkaan toivomaamme helpotusta, me ei saadakkaan nyt kesäksi omaa pihaa (asunnossa olisi sellainen ollut) ja nyt nämä nurkissa lojuvat tavaraläjät eivät saaneetkaan uutta paikkaa ja oli keksittävä niille joku ratkasu. 
Silti uskon, että näin oli nyt varmasti kaikkein paras.
Kuitenkin nämä läjät nurkissa harmittavat. Suurin ongelma on meidän eteinen, josta tulee helposti kamala röykkiö. Varsinkin nyt talvella. Ja varsinkin, kun meillä on niin paljon kenkiä. Jokaisella kolmella. Olin lauantaina illalla jotenkin erityisen väsynyt ja se väsymys purkaantui sitten itkuna näistä kyseisistä läjistä. Niklas ei voinut aluksi yhtään käsittää, että minua harmitti ne niin paljon. Sitten hän kuitenkin muisti, että olen nainen ja juuri minä, joten tälläiset asiat saattavat joskus, etenkin yliväsyneenä ottaa koville. :D 
Keskusteltiin asiasta ja päätettiin seuraavana päivänä tehdä asialle jotain. Katsottiin taas muutama jakso Frendejä, syötiin vähän jädeä ja leipomuksia. Mieli koheni hetkessä. ;)
Sunnuntaina sovitusti sitten vähän siivottiin näitä läjiä ja katsottiin samalla Nikun kengät läpi, mitkä jää ja mitkä lähtee lahjoituskasaan. Omat kenkäni kokivat saman kohtalon loppu vuodesta. Osa sai jäädä ja osa lähteä. Kenkiä on kertynyt niin paljon, ettei kaikkia edes kerkiä pitämään. Sovittiin, että jos taloon tulee uudet kengät, niin yhdestä parista tulee luopua. Toivottavasti pystytään siinä sopimuksessa. 

Järkkäilin myös makkarin nurkkia vähän ja vaihdoin (alesta superhalvalla löytämäni) verhot keittiöön ja makkariin. Vähän kevään tuulahdusta. Tulppaanit on myös alkavan kevään merkki! Niistä tulee aina niin hyvälle tuulelle! Lauantaina paistoi aurinkokin kauniisti ja sain ikuistettua auringon säteetkin kuviin! 
Aurinko on niin ihana! <3

Aamupäivän aurinko ja tulppaanit





 Laventelin lilaa tuli myös makkariin


Sunnuntaina alkuillasta oltiin seurakunnassa, käydään siellä aina sunnuntaisin, jos kaikki loksahtaa kohdilleen. Loksahdus tarkoittaa sitä, 
että ollaan suht terveenä kaikki ja että ei kukaan olla missään reissussa. 
Me ollaan Suurhelsingin seurakunnan, eli SUHE:n jäseniä ja tykätään käydä siellä. Se tuntuu meille "kodilta". Kokouksen aluksi ollaan aina kaikki yhdessä tilassa. Pienimies on ihan fiiliksissä vaihtelevista valoista ja musiikista. Rummuttelee lavan reunaa ja taputtelee käsiä yhteen. Alkuylistyksen jälkeen on lasten aika mennä omiin soppeihinsa, iän mukaan. Meidän poika on Vauvala -ikäinen, eli 0-3v ja menen hänen kanssa sinne touhuilemaan. 
Kokousta voi samalla seurata isosta telkkarista. 
Niku jää yleensä kuuntelemaan sanaa kokoukseen.
Me usein kotimatkalla kerrataan fiilikset ja ollaan huomattu, että ei koskaan ole ollut turha lähteä. Aina on jäänyt hyvä mieli ja viikolle pohdittavaa. Kerran touhusankari, pudotti Vauvalassa touhuillessa päällensä mikroaaltouunin.. silloin harmitti kyllä, mutta se on ainut kerta. Nykyään kokemuksesta tiedän jo mitä ukkelilla on mielessä, kun lähtee suuntaamaan kohti mikroa, joten sama ei pääse toistumaan.
Jos joku haluaa joskus lähteä meidän mukaan Suhelle, olet tevetullut! Siellä on hyvä olla! :)



Suhen sunnuntai

Illalla katsottiin vielä telkusta elokuva "Klik". Se on joka katselukerralla ollut ihan yhtä viihdyttävä ja ihan yhtä puhutteleva. Niin hyvä elokuva! Me kummatkin aina tirautetaan parit kyyneleet tietyissä samoissa kohdissa. (Ja kyllä, miehetkin voi/saa itkeä.) Elokuva kertoo siis perheen isästä (Adam Sandler), joka on niin keskittynyt samaan ylennystä, että perhe jää aina huomiotta. Mies yrittää tehdä kaikkensa, että saisi rahaa enemmän, jotta lapsilla ei olisi köyhää, mutta kuitenkin jättää lapset ja vaimon toiselle sijalle. Väsynyt isä saa käsiinsä yleiskaukosäätimen, millä saa kelattua epämiellyttäviä kohtaamisia ja tilanteita ylitse ja pian mies huomaa käyttäneensä ohjainta vähän liikaa. En voi liikaa hehkuttaa elokuvaa, sillä se on niin hyvä! Suosittelen katsomaan, jos se on jostain syystä mennyt ohi tai edellisestä kerrasta on jo aikaan. Siinä kiteytyy juuri se, mitä toivoisin meille jokaiselle. Että osaisi elää hetkessä ja löytää jokaisesta elämäntilanteesta jotain hyvää. Ettei kukaan eläisi oman elämänsä ohitse tavoitellen vaan tulevaa. "Sitten, kun mulla on sitä, niin sitten on hyvä!" tai "Kun minä sen saavutan, niin sitten olen onnellinen.." tms. 

Tällä viikolla ajattelin kertoa siitä, miten me ollaan opittu asioita kantapään kautta. Koitan kaivaa myös linkin ohjelmaan, mistä voi käydä katsomassa meidän tarinan. Palailen myöhemmin tällä viikolla siihen.


Tähän loppuun vielä ohjeet leipomuksiin. Mukavaa alkanutta viikkoa jokaiselle! :)


Nougatpalat
n. 20 palaa

9 dl kaurahiutaleita
3 dl sokeria
300 g sulatettua voita
3 tl leivinjauhetta
300 g nougattia


Lämmitä uuni 175 asteiseksi.
Sekoita keskenään kaikki muut ainekset paitsi nougat.
Kumoa taikina leivinpaperilla päällystetylle uunivuoalle, 
mikä on kooltaan noin 30 cm x25 cm.
Ripottele leivinpaperin päälle hiukan perunajauhoja, 
jotta valmiin pohja irroitus on helpompaa.
Paista uunissa 15-20 min. 
Leikkaa nougat paksuiksi siivuiksi ja levitä siivut 
heti kuuman paistoksen päälle, kun olet ottanut sen pois uunista.
 Levitä nuolijalla sulanutta nougatia hieman.
Anna jäähtyä ja leikkaa valmis paistos ruuduiksi.

Valmiit nougatpalat voi koristella nonparelli -rakeilla


Vaniljafudge limetillä
Noin 20 palaa

Tarvitset lämpömittarin oikean lämpötilan mittaukseen.

225 g sokeria
3/4 dl kuohukermaa
75 g voita
1 rkl hunajaa
50 g valkosuklaata
1,5 tl vaniljasokeria
yhden limetin kuori raastettuna

Sekoita sokeri ja kerma paksupohjaisessa kattilassa. 
Keitä miedolla lämmöllä kunnes sokeri on sulanut.
Lisää voi ja ja hunaja samalla sekoittaen. 
Nosta lieden lämpötilaa hiukan ja keitä seosta kunnes se on 116 asteinen. 
Sekoita koko ajan.
Nosta kattila pois liedeltä. Sekoita joukkoon valkosuklaa,
vaniljasokeri ja limetinkuoriraaste.
Vatkaa seosta kunnes massa menettää kiiltonsa.
Kaada fudgemassa öljyttyyn tai leivinpaperilla vuorattuun suorareunaiseen 
vuokaan, jonka koko on noin 10 cm x 15 cm. 
Painele massa tiiviisti vuokaan. 
Anna jäähtyä ja leikkaa paloiksi. Säilytä jääkaapissa.


Fudget valmiina naposteluun


Sitruunaherkku
n.12 palaa

Taikina:
2, 5 dl vahnäjauhoja (tai gluteenittomia jauhoja)
1/2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
150 g sulanutta voita

Sitruunakreemi:
3 kananmunaa
2 dl sokeria
1/2 dl vehnäjauhoja (tai gluteenittomia jauhoja)
yhden ison sitruunan kuori raastettuna
5-6 rkl sirtuunamehua
tomusokeria koristeluun

Lämmitä uuni 200 asteiseksi.
Sekoita kaikki taikinan ainekset keskenään kulhossa. Käytä yleiskonetta, jos mahdollista.
Taputtele taikina uuninpellille kooltaan n. 20 cm x 25 cm (tai piirakkavuokaan).
Paista pohjaa uunissa 12-15 minuuttia.
Vatkaa munat ja sokeri kovaksi vaahdoksi.
Lisää kreemin muut ainekset.
Levitä kreemi pohjan päälle ja paista vielä 8-10 minuuttia.
Valmis sittruunakreemi on aika löysää. Siivilöi päälle tomusokeria.
Anna jäähtyä ja tarjoile sellaisenaan tai leikkaa ruuduiksi.


Sirottele valmiin paistoksen päälle tomusokeria







keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Pirtelöä

En erityisemmin voi sanoa tällä hetkellä olevani mikään ravitsemusintoilija. Joskus olen ollut enemmänkin, mutta nyt parin vuoden sisällä vähän laiminlyönyt omaa ravitsemuspuoltani. Lähinnä tarpeeksi monipuolisesti ja säännöllisesti syömistä ja herkkupäivissä pysymistä, syön kyllä muuten ihan suht järkeviä juttuja kuitenkin. Ongelmani on ehkä se, että liikunta ja ravitsemus kulkevat niin käsikkäin ja en ole saanut aktiivisesta liikunnasta nyt raskauden ja vauvavuoden jälkeen uudestaan kiinni. Vauvavuoden olin niin väsynyt, että silloin oli ihan turha mitään säännöllistä yrittääkkään. Unet oli sitä luokkaa, että ei olisi ollut edes järkevää. Nyt en ole vaan saanut kiinni siitä ja vanhat vaivat, jotka on pitkän liikkumattomuuden takia huonontuneet entisestään, ovat latistaneet yritykseni. Ja kuntoutus on niin tylsää puuhaa. Siitä olisi varmasti lähdettävä. Huoh.
Aina välillä yritän taas uudestaan ja sitten se taas lopahtaa syystä tai toisesta. On kyllä ikävä kunnon hikoilua ja treeniä, mutta se ei nyt vaan ole irronnut. Mutta joku päivä.. Joku kaunis päivä se minunkin takapuoleni lähtee kirjaimellisesti taas uuteen nousuun!
Niku (Niklaksen lempinimi) puolestaan on hyvinkin tietoinen siitä, mitä suuhunsa laittaa. Meillä on kaapissa lisäravinneasiat kohdillaan ja jääkaapista yleensä löytyy vaan järkeviä ruokia. Ja poika me ruokitaan mahdollisimman terveellisesti ja monipuolisesti.
Niku on painoluokkaurheilija ja silloin on hyvin tärkeää pitää huolta, että kilot pysyy kohdillaan. Hänelle kyllä myös herkut maistuu, ei sillä! Mutta nyt varsinkin, kun on kisakausi meneillään, niin herkkupäivät ovat hänellä harvassa. Tulevana viikonloppuna on pitkästä aikaa herkkupäivä ja silloin ajattelin leipoa jotain hyvää! :)

Luda (meidän pienimies) nukkuu päiväunet keittiön seinän takana omassa huoneessaan. Silloin jos vatkaan jotain leipoessa tai teen vaikka blenderillä pirtelön, niin vien vempaimen meidän makuuhuoneeseen surisemaan, että poika saa nukkua rauhassa. Huvittaa kyllä aina nököttää makkarin lattialla hurruttelemassa, mutta arvostan päiväuniaikaa kuitenkin niin paljon, että se on pieni juttu sinne mennä. 
Niklas sai asiakkailtaan Jouluna tosi hienon lahjan. Kassillisen kaikkea superfoodia ja luomu "pöperöä". 
Ja yksi lahjan antaneista naisista oli leiponut vielä taatelikakunkin. Arvostan! 
Lisäksi Niku sai äidiltään lahjaksi mm. uuden blenderin, aiemmin rikkoutuneen tilalle ja nyt ollaan paljon tehty pirtelöitä. Pieninkin on päässyt niiden makuun! Hän kylläkin saa pirtelön yleensä vain silloin, kun ei ole kiire lähteä syönnin jälkeen minnekkään ja yleensä vaatetuksena toimii pelkkä vaippa, koska pirtelön jälkeen on pakko tehdä perusteellinen pesu. Herkkusuu saa jotenkin kummallisesti vuorattua itsensä päästä varpaisiin pirtelöllä.

Nassukka nauttii pirtelönsä usein shakerista.
  

Tänään tein meille herkkupirtelöt välipalaksi, kun Niku tuli pariksi tunniksi kotiin töiden välissä. Käytin myös Joululahja -aarteita aineksina.
Pirtelö oli herkkua! Ja terveellistäkin. En voi kyllä tarkalleen kertoa ohjetta, kun laitan aina melko mututuntumalla tuotteita, mutta tässä kuitenkin ainekset:

Suomalaisia superaarteita, mustikkaa ja mustaherukkaa pakkasesta
Avokadoa
Hampunsiemeniä
Pellavansiemenrouhetta
Mansikan makuista heraproteiinijauhetta
Banaania
Kaakaonibsejä
Maitoa

Tykkään tehdä aina rakkaus -koristuksia ja halusin tehdä pirtelöiden päälle vielä sydämet. Minulla ei ollut valmista sabluunaa, mutta sen sai nopeasti leikattua turhasta pöydällä lojuvasta kirjekuoresta. Sydämeksi ripottelin sabluunan läpi herajauhetta.
Jos teen joskus erityisesti jollekkin toiselle henkilölle esim. leivän, leivoksen tms, niin on kiva osoittaa myös sen myötä, että henkilö on tärkeä ja olen ajatellut erityisesti häntä. Muutaman kerran olen piparkakkumuotilla tehnyt sydämen muotoisia juustoja ja leikkeleitä leivälle ja minulla on myös silikoninen kananmunan paistomuotti, se on aika ihana! Täytyykin ottaa se taas joku kerta käyttöön, viime kerrasta on jo aikaa.
On myös kiva idea kirjoittaa kakkuun tai leivokseen joku viesti. Semmoisesta tulee iloiseksi saaja, sekä myös antaja. :)

Herkkupirtelöt. Kupit Indiskasta.

Tee se itse -sabluuna kolmessa sekunnissa. Toimii!

 Kerroin viime kirjoituksessa, että minulla on paljon keskeneräisiä projekteja. Olen sellainen tyyppi, että teen useaa projektia päällekkäin. Näin jotenkin kuvittelen saavani enemmän aikaiseksi. Heh. Totuushan on, että joskus ne seisovat sillä tyylillä vielä pidempään tekemättöminä. Mutta näin se vaan minulta luonnistuu parhaiten. Joskus tulee hurja draivi saada valmiiksi juttuja ja saan hirveästi aikaseksi lyhyessä ajassa. Nyt on turhan monta juttua ollut kesken pidemmän aikaa. 
Varsinkin, kun muuttokin peruuntui, niin täältä löytyy nyt kaiken maailman ongelmakasoja, mille pitää keksiä paikka. Kuukausi melkein kerittiin jo elää sillä meiningillä, että näille "kasoille" tulisi kohta uusi paikka, täällä niille pitää sellainen tehdä. Siihen auttaisi ainakin vähän yhden vanhan arkun sisustan maalaus. Ehkä teen sen pian. Nautin todella paljon entisöinnistä ja maalaamisesta. Se on kuin terapiaa.  
Ennen muuttoaikeita minulla oli meneillään viime tekstissä mainitsemani keittiön pinnatuolien maalaus. Sitten se jäi kesken. Neljä niistä on mummin ja ukin vanhoja. Minusta on ihanaa, kun niillä on niin tärkeä historia. Isovanhemmat ovat minulle hyvin rakkaita. Loput tuoleista on kirppareilta hankittuja.
Tuoleja on yhteensä 6 + 1. Yksi ei ehkä tule ruokailuryhmään mukaan, mutta sillä on paikka keittiön nurkassa. Haluaisin maalata jokaisen niistä eri värillä tai ainakin eri sävyillä. Nyt valmiina on 2,5 tuolia. Turkoosi, Violetti ja puoliksi valmiina on vaalean vihreä. Olisi jo valmiina 3,5 tuolia jos olisin ollut tyytyväinen sävyyn, jolla nyt keskeneräisen tuolin maalasin ihan alunperin. Sävytän itse eri väreistä mieluisia sävyjä. Eli ei vielä hajuakaan, minkä värin/sävyn seuraavat tuolit saavat. Sävyt syntyvät siis tuolikohtaisesti. Ehkä pian saan taas yhden tuolin valmiiksi. Hiljaa hyvä tulee.

2,5/7 valmiina.


En stailaa lastani kodin väreihin sopivaksi, yleensä päällä on just mitä sattuu puhtaana olemaan. 
Tänään pojalla sattui aamulla olemaan keittiöön sävyihin sopiva ihana turkoosi T-paita päällä ja hän oli niin suloisena "isona poikana" aikuisten tuolissa. Olihan siitä(kin) hetkestä pakko ottaa kuva. Paita on kaiken lisäksi jo jäänyt vähän kippanaksi ja pikkuinen masukin pilkottaa sieltä alta jo. Ehkä tämä oli viimeinen kerta se päällä ja laitetaan se muiden hurjaa vauhtia pieneksi jääneiden vaatteiden sekaan. Paita on saatu ystävältäni Eevalta, joka asuu Kaliforniassa miehensä kanssa. Eeva on ihana. Lomailtiin syksyllä heidän luonaan Santa Barbarassa pari viikkoa koko perhe. On kyllä ikävä sinne. Oikeestaan siltä reissulta ostin osan maalipurnukoista, millä tuoleja maalaan ja loput Eeva toi vieraillessaan Suomessa Joulun alla.


Aamupala ja lemppari Muumi -muki. Silmät vielä sikkuralla.


Menipä myöhäiseksi tämä ilta! Nyt selaamaan ihan pikku hetkeksi eilen postiluukusta pudonnutta Leivotaan -lehteä ja sitten unille. Ehkä sieltä saan idean viikonlopun herkkupäivään. :)


Tsau!



maanantai 21. tammikuuta 2013

Treffit

Kiitos kannustavista palautteista ja kommenteista, mitä olen saanut tänne blogiin ja muita reittejä tulleista myös. Kiitos mieheni siskolle Miralle, joka mainosti blogiani Facebookissa. Itselläni ei ole siellä profiilia, mutta oli mukava, kun hän mainosteli "onnenrusinaa"! :) 
Toivon pystyväni päivittelemään tätä ainakin kerran viikossa ja välillä toivottavasti useamminkin. Aika on melko rajallista, kun pojan hereillä ollessa ei koneella olo oikein mahdollistu ja silloin on muutenkin muiden touhujen aika. Tänään pystyn nyt päiväunien aikaan käyttämään tilaisuuden hyväksi, kun ei ole mitään akuuttia tai pakollista tekemistä. Päiväruoan tein jo eilen valmiiksi, että nyt ei tarvitse siitä huolehtia. Meillä oli aika tapahtumarikas viikonloppu ja ajattelin palata niihin tunnelmiin hetkeksi. 

Niin kuin jokaisella parilla, myös meillä on oma tarina ja siihen on kuulunut jos jonkinlaista draamaa ja käännettä. 
Aina ei ole mennyt ihan niin kuin Strömsössä.. Voin kertoa siitä tarkemmin jossain toisessa postauksessa. Se on suureksi yllätykseksi lempitarinani ja koen myös velvollisuutta jakaa sitä eteenpäin. Armo ja anteeksianto on suuressa roolissa. Tulee kiitollinen ja noyrä mieli, kun mietin tapahtuneita. Kaikki ei aina ole ollut ihan hyvin ja on ollut aikoja, kun otsa on ollut kurtussa pidempiäkin ajanjaksoja.
Nykyään ollaan erottamattomat. Meillä on perusasiat kunnossa ja viihdytään tosi hyvin yhdessä. Ollaan toistemme parhaatystävät. :)

Me vietetään kotona paljon aikaa yhdessä ja meillä on omat yhteiset juttumme. Viime aikoina ei kuitenkaan olla kovin usein käyty missään kodin ulkopuolella ihan vaan kahdestaan. Oikeastaan niitä kertoja on ollut pojan syntymän jälkeen, eli kohta kahden vuoden sisällä ehkä korkeintaan viisi kertaa..
Tiedän, se on aika harvoin. Yleensä, kun jotain menoa kuitenkin olisi tiedossa, niin tulee jotain esteitä. Niklakselle työvuoro tai sitten tullaan kipeäksi, joko yksi meistä tai koko porukka. Lisäksi Niklas on maajoukkue tason nyrkkeilijä, joten usein viikonloppuisin on myös leirejä tai kisoja. Viikolla illat menee treeneissä. Kumpikin on usein melko väsyneitä ja silloin on kaikista helpoin jäädä kotiin. Usein se on oikeasti  myös paras ratkaisu siihen kohtaan. Lepo. Vaihtelu kuitenkin virkistää.
Edellisen kerran, kun oli jo pidempään suunnitelmissa jättää poika kotiin hoitoon, niin se päivä menikin ihan kokonaan uusiksi. Vietettiin se lastensairaalan päivystyksessä. Aktiivinen poika kun heilutteli aamupäivällä eteisen peiliä, niin että se putosi hänen varpaansa päälle. Se oli kamala tilanne, verta roiskui ja varvas repsotti. Itku ei meinannut loppua pojalta, eikä äidiltäkään. Kynsi irtosi ja varvas jouduttiin tikkaamaan. Loppu hyvin. Päivä oli kuitenkin kaikenkaikkiaan niin uuvuttava, etten jaksanut enää lähteä minnekkään ja halusin muutenkin jäädä pienen varvaspotilaan kanssa kotiin. Alunperin olin kyllä kovasti lähdössä illan viettoon. 
Mutta vaikka kotonakin ollaan viihdytty ja vietetty kahdenkeskistä aikaa, niin silti
pidemmän aikaa on tuntunut siltä, että pitäisi käydä "treffeillä" useammin kodin ulkopuolella. Se olisi hyvä ihan kaiken kannalta.
Ja jotenkin kummallisesti Joululahjaksikin tuli useampi leffalippu..14 kpl Finnkinon Joululippuja. Jep! 


Joululahjaliput.

Ehkä se oli pieni vihje myös perheeltä. Melkeen jokainen oli muistanut meitä leffalipuilla. Nyt niitä sitten riittää useampaankin leffa -iltaan. :)

Oltiin päätetty, että viime viikon lauantaina startataan leffaralli ja mennään katsomaan joku elokuva. Niklas oli saanut myös järjästettyä meille sisäänpääsyn Rudyn a.k.a Ruudolfin a.k.a Asfalttisoturin ja Karrikoiran keikalle Korjaamolle. Huippu tilanne! 
Olen ollut Ruudolf -fani "Vaimo" -levystä lähtien, mutta viime vuosina en ole monellakaan keikalla ollut ja en osaa enää biisien sanoja ihan ulkoa. ;)  Hänen keikalla olin viimeksi 3 vuotta sitten. Nyt oli niin kiva mennä ja kuulla samalla Karrikoiraakin, jolta juuri ilmestyi uusi levy, missä on lyriikoissa mahtavaa pilkettä.

Vanhempanikin olivat innoissaan, kun ensimmäisen kerran kysyin, josko poika voisi tulla yökylään heille. He asuvat meistä kilometrin päässä. Aiemmin he ovat tulleet meille katsomaan poikaa, jos ollaan oltu jossakin Niklaksen kanssa ja he ovat olleet pari kertaa yönkin yli, mutta nyt olisi ensimmäinen kerta mennä isovanhemmille yksin. Minuakin jännitti, mutta olin myös innoissani, mm. siitä, että aamulla saisin nukkua pidempään. Odotin tosi paljon lauantaita.
perjantai iltana alkoi kuitenkinkin olemaan pientä draamaa. Pienimies löi päänsä pahasti kylvyssä ollessaan ja otsaan tuli pyöreän Joulukonvehdin kokoinen patti. Taas soitettiin päivystykseen, missä taidetaan kohta olla jo melko tuttuja. Poika on hyvin vilkas touhuilija ja meillä sattuu ja tapahtuu. Sieltä annettiin ohjeita ja käskettiin seurailla vointia. Selvittiin säikähdyksellä ja mitään aivotärähdysoireita ei onneksi ilmennyt. Väsynyt pieni nukahti pitkän itkun jälkeen sohvalle kainaloon. Oma mielenikin oli vähän matalalla loppu illan, katsottiin kuitenkin vielä piristykseksi jakso Frendejä ja syötiin aiemmin pilkotut dippivihannekset. Tiedettiin, että yö tulisi olemaan katkonainen, kun herättelisimme poikaa ohjeidenmukaisesti 2h välein. Aamulla mussukka oli iloinen touhulainen ja kaikki vaikutti olevan hyvin. Päiväunilta herätessä hän oli kuitenkin kiukkuinen ja ihan helotti. Mittasin ja kuumettahan se oli. Tuli pieni Deja Vu ja ajattelin, että miten aina voi käydä jotain kurjaa, kun ollaan lähdössä jonnekkin. Taas taitaa jäädä illan menot menemättä, en millään raaski jättää potilasta ja lähteä itse pitämään hauskaa. Itselläni oli lisäksi huonosta yöstä johtuen kamala päänsärky.


Muutama tunti kului. Vanhempieni, sekä Niklaksen vakuuttelut saivat minut päättämään, että lähden kuitenkin. Poika olisi hyvissä käsissä ja varmasti itsekkin innoissaan vaihtelusta. Hän torkahti alkuillasta uusille unille isin kainalossa pötkötellessä. Kuume oli laskenut sillä aikaa. Pappa ja mummi tuli hakemaan poikaa ja hän vilkutti meille innoissaan lähdön merkiksi. Tuli itsellekkin parempi mieli. Päänsärky kuitenkin oli niin kova, ettei ajatus kulkenut. Niklas antoi pienen niska-hartia hieronnan ja olo helpottui sen verran, että pääsin lähtökuntoon. 

Leffassa ollessa en voinut kuitenkaan pitää silmiä auki, kokoajan pahenevan päänsäryn vuoksi. Lääkekkään ei auttanut. Nopeissa kohtauksissa ja lähikuvissa meinasi oksennus lentää ja elokuva meni kuunteluksi. Onneksi elokuva oli kotimainen suht kevyt hömppä nimeltä "Kaappari", eikä mikään niistä ulkolaisista mitä oltiin alunperin suunniteltu menevämme katsomaan. Esim. kolmentunnin mittainen "Hobitti". Nojasin sitten silmät kiinni Nikun olkapäähän, villatakki pään päällä ja kuuntelin elokuvan lähes alusta loppuun. Se meni ihan mukavasti niinkin. 


Kaapparia katsomassa.

En antanut muutamien sivuseikkojen lannistaa, edessä oli kuitenkin vielä odottamani keikka. Lähdettiin suuntaamaan paikan päälle. Kirpsakka pakkasilma teki siinä kohtaa todella hyvää päänsärylle ja se väistyi melkein kokonaan. Saavuttiin Korjaamolle. Hetkeä ennen keikan alkua tajusin, että en ole näkemässä koko hommasta mitään muuta, kun ihmisten selkiä ja kyynärpäitä. Tavallista minulle. En vaan ollut muistanut, että puolentoistametrin rungollani ei kauheasti ylensäkkään keikoilla näe. Viimeisimmästä keikasta oli jo aikaa, enkä muistanut aluksi miten olen yleensä toiminut. Sitten mieleeni muistui, että muutaman kerran olen päässyt miksaajan korokkeen nurkkaan seisomaan. Kokeilin onneani myös nyt. Se ei tällä kertaa sopinut miksaajalle. Hän kertoi pelkäävänsä piuhojen puolesta, ne ei ollut kovin turvallisen näköisesti muutenkaan. Ymmärsin kyllä. Takaisin siis selkiä tuijottelemaan.

Tiesin, että mieheni on kekseliäs. En kuitenkaan osannut odottaa häneltä seuraavaa.
Niklas lähti jonnekkin ja sanoi, että tulee kohta takaisin. Hetken odoteltuani näin, kun hän tulee takaisin limpparikori mukanaan (oikeasti ehkä kaljakori, mutta halusin ajatella sen olevan limukori). Tuo kyseinen limukori oli iltani pelastus! Tulin niin iloiseksi ja ennen kaikkea olin niin ylpeä Niklaksen keksinnöstä! En olisi itse parempaa voinut keksiä! MINÄ NÄIN! Näin muutakin kuin selkiä, niskoja ja kyynärpäitä! Olin saman mittainen kun Niklas! Yletyin antamaan pusunkin ilman kurotteluja! ;) Mahtavaa! Tämä käänne sai unohtamaan kaiken muun ja loppuillan olinkin vain yhtä hymyä! Huipputreffit ja parasta seuraa! Poikien keikka oli myös viihdyttävä, niin kuin aina. Neroja sarallaan kumpikin.


Illan pelastaja, nokkela -Niklas limpparikorineen! :)

Yökyläilijälläkin oli mennyt paremmin, kuin hyvin! Kaikki siis sujui vastusteluista huolimatta loppujenlopuksi erinomaisesti! Jee! Kotona illalla Pojalla nousi taas kuume ja nenä vuosi. Ikenistä tuli verta ja yhdistettiin kuumeilut, ruokahaluttomuus ja muut oireet hampaiden tuloon. Takahampaat puuttuu vielä. Ehkä pian taas ukkelille ruoka maistuu ja hampaidenharjaus onnistuu. :)


Kuumepotilas kaivaa rusinoita askista.

Kerron tähän lopuksi vielä, että meillä on ollut ilmassa muuttosuunnitelmia. Tämä koti on todella hyvä meille, mutta sydämet halajaa Herttoniemenrantaan. Tykätään siitä alueena tosi paljon ja ollaan ennenkin asuttu usemmassakin asunnossa siellä. Suurin syy kuitenkin on se, ettei Niklaksen tarvitsisi ravata 2-3 krt päivässä Herttoniemeen, jos haluaa välissä tulla kotiin. 
(Meiltä kotoota on metromatkan verran sinne.)

Meillä oli yksi asunnonvaihtomahdollisuus tässä ja tarkoitus oli vaihtaa asuntoja 1.3. Sopimusta ei vielä kuitenkaan ollut, muuta kuin sanallinen. Muuttolaatikotkin oli jo keritty hankkia. Meistä riippumattomista syistä saatiin eilen kuulla, että muutto Herttoniemenrantaan ei tule mahdollistumaan. Aluksi harmitti paljonkin. Sitten asiaa mietittyä tajuttiin, ettei niin vaan ollut tarkoitus käydä ja meille on luvassa jotakin muuta. Meillä on hyvä koti nyt tässä. Turha hötkyillä.

Nyt kun ei menekkään seuraavat viikot pakkaillessa, voinkin taas keskittyä näpertelyihin ja keskeneräisiin projekteihini. Tässä esimakua yhdestä meneilläänolevasta projektista. Keittiön pinnatuolien maalaus. 


Keittiön pinnatuolit on tämänhetkinen maalausprojektini.


Iloista ja aurinkoista päivää jokaiselle! On niin ihanaa, kun se taas paistaa! Kevätaurinko..<3